Rocan Ryppyjä

Espanjalaisen Paco Rocan (a. 1969) viime vuonna julkaistu sarjakuvaromaani Ryppyjä (Arrugas, 2007, suom. WSOY 2010) on osoitus klassisen sarjakuvan ilmaisuvoimasta. Alzheimerin tautia sairastavien hoitokotiin sijoittuva tarina käy läpi miten entisen pankinjohtajan Emilion muisti ja mieli katoaa ja hajoaa.

Roca kertoo tehneensä paljon taustatyötä sarjakuvaansa varten, kerännyt tarinoita muistihäiriöisistä ystäviltään ja tutustuneensa vanhainkodin arkeen. Alzheimerin asiantuntijankin kanssa hän on keskustellut. Näistä osasista hän on koonnut lempeän humoristisen, yhtenäisen Emilion ympärille kietoutuvan tarinan.

Vanhainkodin muutkin asukkaat saavat huomattavia sivurooleja. Emilion huonetoveri Miguel vaikuttaa alussa ja hoidokkien omaisten mielestä ahneelta, rahastavalta lierolta. Mutta tarinan edetessä hänenkin toimiensa merkitys paljastuu. Hän tarjoaa aikuisille mahdollisuutta elää aikuisten tavoin.

Tauti etenee asukkaissa eri tahtia, eri lailla. Kertoessaan ja kuvatessaan hoitokodin asukkaita kunkin mielenmaailma tulee esille kauniisti ja arvostavasti. Roca nostaa esiin myös julmuudet ja väkivallanteot, mutta muistuttaen tekijöiden syyntakeettomuudesta ja tervejärkisestä oudoilta tuntuvista motiiveista.

Roca piirtää klassisesti, melkeinpä kliinisesti. Ote on tuttu useiden muiden tekijöiden sarjakuvista. Rocan työn hienous on siinä, että näyttää miten sarjakuvalla voidaan yksinkertaisesti ja hienosti siirtyä mielenmaisemasta toiseen käytännössä ilman minkäänlaista pohjusta. Idän pikajunasta siirtymä hoitokotiin ja takaisin tapahtuu ruutujen välissä, ilman mitään erillistä selitystä.

Nämä siirtymät välittyvät lukijallekin yhtä vaivattomasti. Ensimmäisen ja toisen sivun siirtymä Emilion mielestä reaalimaailmaan selitetään tarkemmin kiukustuneen pojan purkauksella, mutta sen jälkeen lukija ei enää tarvitse apua. Ruutujen välinen katuoja riittää.