tiistai 28. helmikuuta 2012

Sanginjoen riimukivi


Eilen pääsin tutustumaan Pohjois-Pohjanmaan museon varastoihin. Siellä oli lähes 75 000 isompaa ja pienempää pohjoispohjalaisen kulttuuriperinnön näytekappaletta arkeologisista löydöistä aina legopaketteihin saakka.

Runsauden paljouden äärellä huomio kiinnittyy yleensä johonkin täysin epäolennaiseen. Niin kävi tälläkin kertaa.

Arkeologisten löytöjen luo oli varastoitu "riimukivi", joka oli tuotu museoon 1970- ja 1980-lukujen taitteessa. Sanginjoen Pirttijärveltä tuodussa kivessä kieltämättä oli riimuja muistuttavia uurteita. Kaikki ei ole sitä miltä se näyttää. Auran raapimiksi oli museossa "riimut" arvioitu.

Esineistö Pohjois-Pohjanmaan museoon on kertynyt ilman erityistä kokoelmapolitiikkaa. Lähinnä museo on ottanut vastaan mitä ihmiset ovat sinne halunneet lahjoittaa. Tällainen karttumistapa tietysti kertoo  mitä alueen asukkaat arvostavat ja haluavat säilyttää tuleville polville. Kokoelmien vartijat valistivat, että on tavassa puutteensakin. Museoon tarjotaan sellaista, jota museossa on nähty. Tavallisen arjen esineistön säilyttäminen vaatisi aktiivista kokoelmien kerryttämistä.

Jos joku on aikeissa tarjota esineitään museolle, niin poljettavia ompelukoneita kokoelmissa on jo riittävästi. Puimakoneita, olkisilppureita ja separaattoreita näkyi olevan myös. Sen sijaan 1900-luvun alkupuolen astiastoja otettaisiin mielellään vastaan.
 

Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset