Helsingin Sanomat lähettää mainossähköpostia muutamia kertoja vuodessa. Viimeksi lähestyivät alkukuusta, tarjosivat edulliseen hintaan (25,- e, sis. alv 23 %) mahdollisuutta muistaa ystäviä ilmoituksella ystävänpäivänä 14. huhtikuuta. Saman tarjouksen lehti on tehnyt useampana vuotena, ja elonmerkin lähettämistä pääkaupunkiseudun tuttaville olen muutamina vuosina harkinnut. Kerran aikaisemmin jopa tein ilmoituksen, mutta lopulta hylkäsin ajatuksen.
Tänä vuonna laitoin ilmoituksen. Tekstiksi valikoitui Karri Kokon kanssa yhdessä tehdyn teoksen nimi. Ajatuksen taustalla oli omahyväisesti, että ystävät tunnistavat kirjan nimen ja siten ymmärtävät saaneensa terveisiä. Samalla ilmoitus olisi pienimuotoinen mainos. Hakukoneeseen kirjoittamalla selviäisi, että tämän niminen teos olisi olemassa.
Taide on rajoja ja sääntöjä rikkovaa. Tässä tapauksessa mainostamisajatus oli Helsingin Sanomien ilmoitukselle asettamien ehtojen rikkomista. Koska ilmoitus piti jättää ja maksaa asioimatta yhdenkään ihmisen kanssa, pienellä jännityksellä odotin julkaistaanko ilmoitus.
Sama teksti on kulkenut eri merkityksissä eri paikoissa. Alkujaan lause julkaistiin Helsingin Sanomien kulttuurisivuilla 6. joulukuuta 2009. Sieltä Karri Kokko sen poimi sen osaksi runoaan, jonka hän julkaisi Lyhyttavaraliikkeessään. Blogissa julkaistut sanomalehtirunot koottiin kirjaksi, ja kirjan taittovedoksen (samalla lopullisen teoksen) sivulta 222 poimin tekstin koko opuksen nimeksi.
Ystävänpäivänä lause palautui takaisin Helsingin Sanomien sivuille.
Tällainen tekstin kierrätys herättää kysymyksiä tekijyydestä ja tekijänoikeuksista. Kuka oikeastaan on tekijä, kuka omistaa oikeudet tekstiin? Näitä kysymyksiä taiteen keinoin on pohdittukin.
Tämä ilmoituseksperimentti osoitti, että tekijä -- ainakin minä -- on kuin juorun välittäjä.
Aloittaessani kirjoittamaan tätä havaitsin, että Kokko poimi lauseen Hesarista muodossa Performanssin päätyttyä näyttelyvahdit kuivaavat lattialle tulvineen veden. Samassa muodossa se on julkaistu kirjan sivulla 222.
Ehdottaessani juuri tuota lausetta teoksemme nimeksi olin jo toiminut kuin rikkinäinen puhelin. Yksi sana oli muuttunut. Viesti pääpiirteissään pysyi samana, mutta uuden tekijän antama vivahdus tekstiin jäi.
* Performanssin jälkeen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti