maanantai 6. tammikuuta 2014

Laeista käyvät sananlaskut

Olaus Petri Tidens Tecken -lehdessä 1898.

Tänään 1493 syntyi Örebrossa Olof Petterinpoika, myöhemmin Olaus Petrinä ja mestari Olofina tunnettu ruotsalainen uskonpuhdistaja (k. 1552). Kuninkaan kustannuksella Olaus ja hänen veljensä Laurentius kävivät opissa Wittenbergissä, ainakin seurauksista päätellen Martti Lutherin oppilaina.

Olaus Petri muistetaan erityisesti tuomarinohjeistaan. Syvälle pohjoismaiseen tajuntaan on iskostunut Olauksen kirjaus: "Mikä ei ole oikeus ja kohtuus, se ei saata olla lakikaan".

Tuomarinohjeille oli ajassa tilausta. Tai ainakin siltä oman sukuhistorian perusteella tuntuu. Suomen vanhimmissa tuomiokirjoissa on oikeusjuttu, jossa olivat vastakkain esi-isät ja tuomari. Kyseessä oli riitajuttu Pielavedellä sijaitsevien eräsijojen omistuksesta. Voitte arvata miten oikeus asian tulkitsi.

Tuomarinohjeisiinsa Olaus Petri otti koko joukon sananlaskuja, jotka olivat hänen mukaansa lakien veroisia ohjenuoria. Yksi näistä oli "Älköön kukaan olko tuomarina omassa asiassansa". Mutta turha on valittaa lähes viisisataa vuotta vanhassa asiassa. Lohdutukseksi on mainittava, että Kauko Pirinen toimittamansa teoksen alkusanoissa myös kyseisen tuomarin moittii.

Muita varteenotettavia sananlaskuja Olaus Petri listasi seuraavasti:

Yleisiä sananlaskuja pidetään usein lain arvoisina, ja ne ovatkin lakia, sellaiset kuin tässä seuraavat:
   1. Joka ottaa taataksensa, se ottaa maksaaksensa.
   2. Heristys on sakoton, ei kuitenkaan kaikin paikoin.
   3. Vihamies ei kelpaa todistamaan.
   4. Välipuhe purkaa lain.
   5. Väärin saatu ei ole saatua.
   6. Pahaa älköön pahemmalla parannettako.
   7. Älköön kukaan olko tuomarina omassa asiassansa.
   8. Yhden puheiden mukaan älköön ketään tuomittako.
   9. Kunniaton mies ei kelpaa todistamaan.
   10. Joka lyö, hän rikkoo.
   11. Mieli- tahi väkivalta ei ole maanoikeus.
   12. Ei kaikki ole totta, joka on toden näköistä.
   13. Ystävänsä puolta kukin pitää.
   14. Mitä mielellään suo, sitä mielellään todistaa ja puolustaa.
   15. Lain mukaan eikä lyöden on toisten kanssa oltava.
   16. Jolla ei ole tavaraa, kärsiköön ruumiinrangaistuksen.
   17. Tunnustettu asia on todistetun veroinen.
   18. Tehtyä työtä ei saa tekemättömäksi.
   19. Millä joku rikkoo, sillä myöskin parantakoon.
   20. Tuntemattoman miehen todistus ei kelpaa.
   21. Joka vapauttansa väärinkäyttää, on omansa sen menettämään.
  Ja monta muuta sellaista selvää ja yleistä sananlaskua pidetään tavallisesti lakina, niin että niiden mukaan sopii tuomita. Sillä sellaiset yleiset sananlaskut ovat niin kuin muut ohjeet perustuksena, joista laki on johdettu, ja tuomarin tulee ne tietää.

Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset