Yhdysvaltalaisella Rutherford Changilla on erikoinen keräilyharrastus. Tätä kirjoitettaessa hänen levykokoelmaansa kuuluu 918 The Beatlesin valkoisena tuplana tunnetun The Beatles -albumin ensipainosta. Viime vuonna Chang esitteli kokoelmaansa otsikolla We Buy White Albums New Yorkin Recess Galleryssa ja Indianapolisin nykytaiteen museossa.
Changin näyttely oli muodoltaan levykauppa, joka ei kuitenkaan myynyt vaan osti tarkasti rajattua kulttuurituotetta. Chang nimitti näyttelyjään antikaupoiksi. Kauppa kävi, vuodessa Changin kokoelma on karttunut noin kolmella sadalla levyllä.
Valkoinen tupla sopii keräilykohteeksi paremmin kuin kuvittelisikaan. Richard Hamiltonin suunnittelemaan kanteen kuului varhaisissa painoksissa sarjanumero. Jokainen ensipainoksen levy on siis yksilöity erilaiseksi. Kaikkiaan listaykköseksi noussutta LP-levyä painettiin reippaat kolme miljoonaa kappaletta.
Kuuntelu, käyttö ja elämä yleensä on kohdellut jokaista levyä yksilöllisesti kuluneen 46 vuoden aikana. Levyjen kansiin on kirjoitettu paljon muutakin kuin esiintyjien signeerauksia, niihin on hiertynyt jälkiä, aurinko on muuttanut niiden väriä ja vesi ja muut nesteet ovat jättäneet tahroja.
Eikä ajan hampaan jälki rajoitu pelkästään kansiin. Runsaasti kuunneltujen levyjen ääniraidat ovat muuttuneet erilaisten kohinoiden, rahinoiden ja napsausten kokoelmiksi. Näyttelyiden aikana Chang on digitalisoinut usein lähes puhkisoitettuja LP-uria. Sadasta niistä hän prässäytti uuden vinyylilevyn. Alla malliksi Blackbird Youtubesta, Changin kotisivuilla on ensimmäinen sadasta puolesta.
Kiintoisaa!
* Rutherford Changin kotisivut
3 kommenttia:
Eilen Valkoista Tuplaa kuuntelin Juutuubista, siellä se on kokonaan. Vanha numeroimaton lplp minulla siitä on, mutta ei levysoitinta.
Kuuntelin, koska laitoin sen Feisikirjassa yhdeksi elämäni levyistä. Enemmän kuin muistin, siellä oli kaikenlaista kilkatusta ja tingeltangelia välissä. Sergeant Pepper olisi päässyt toiselle varasijalle Help:n jälkeen.
Pitäisikö Chungille kertoa suomalaisen Bluesoundsin levystä Black. Ehkä ei.
Katselin Changin kokoelmaa, kyllä tuossa selvästi ideaa on, kaikki olivat erittäinkin yksilöllisiä. En ennen sivuilla käyntiä tajunnut, että ihmiset ovat jättäneet elämänsä jäljet noin selvästi levyihin.
Kyllä aika esineisiin jälkensä jättää. Tässä voisi nähdä jotakin massakulutuksen merkkejä nähdä. Suomessa tuo kulutus on mainio sana. Vaikka toki sisältökin tässä tapauksessa on mainio.
Changin sivuilleen laittama ensimmäinen puoli osoittaa levujä kuunnellun todella runsaasti. Noin seitsemän minuutin jälkeen haamuääniä ja kohinoita alkaa olla jo niin paljon että laulujen tunnistettavuus alkaa kärsiä huomattavasti.
Lähetä kommentti