keskiviikko 21. toukokuuta 2008

Larcenet: Pieniä voittoja



[Kirjoitukset Pieniä voittoja -sarjasta: Pieniä voittoja, Elämän oppitunnit, Millä on väliä ja Kukin parhaansa mukaan]

WSOY:n Lista -sarjassa on julkaistu jo pari vuotta sitten Manu Larcenetin (s. 1969) Pieniä voittoja. Teos on sarjakuva psykoanalyysinsä lopettavasta valokuvaajasta, joka kokoaa elämäänsä. Sarjakuva palkittiin Angoulêmessa vuoden 2004 parhaana albumina.

Lista -sarja on WSOY:n nettisivujen mukaan "laadukasta viihdettä ja hyvää kertomakirjallisuutta — aikuiselta aikuiselle", aikaisemmin on tarkennettu, että nimenomaan nuorille aikuisille. Sarja tuntuisi olevan julkaistujen 16 nimekkeen perusteella melkoista sillisalaattia, sarjakuvien lisäksi on keitto- ja kaavakirjoja, elämänhallintaa, kuvakirjoja (Jenni Ropen Mitä teet viikonloppuna?), Shakespearea (Myrsky) ja Nalle Puhia.

Toinen sarjassa julkaistu sarjakuva on Lewis Trondheimin ja Ville Rannan Julkimot. En kyllä sitä lukiessa noteerannut albumin kuulumista mihinkään sarjaan.

Aikaisemmin Larcenetilta on suomennettu Robin Hood, metsien ikämies (2005). Vaikka WSOY on senkin julkaissut, niin albumi ei kuitenkaan kuulu Lista -sarjaan.

Pieniä voittoja alkaa stereotyyppisellä kuvauksella analyytikosta, joka ei puhu, ei vastaa. Sittemmin tarinan mittaan paljastuu, että on analyysisuhteessa ollut äänessä analyytikkokin hoidettavan lisäksi.

Analyytikon professio esitetään humoristisesti, mutta se analyysinsä lopettavalle sallittakoon. Anylyysille turvallisen ympäristön luominen vaatii, että lopettaessakin se jatkuu, analyysiin on aina mahdollista palata.

Lopettamispäätös on tehtävä itse.

Valokuvaaja Marco on työssään sotatantereilla kokenut hieman liikaa. Töiden vähentäminen (lopettaminen) ja maaseudun rauhaan muuttaminen sysäävät väistämättä Marcon elämää uusille urille.

Rauhallisuudesta löytyy ystävä ja tyttöystävä. Ennen sitä Marco tyhjentää valokuvaseinänsä yhtä lukuunottamatta. Pikku hiljaa, pienien askeleiden kautta se alkaa täyttyä uudelleen.

Päästäkseen elämässä eteenpäin on tehtävä valintoja. Paikoilleen ei voi jäädä, sen Marcokin joutuu kokemaan.

Askeleita on otettava pysyäkseen mukana.

____
Lisäys:

WSOY:n nettisivu Lista-julkaisujen osalta ei ollutkaan ajan tasalla. Lista -sarjassa on viime vuonna ilmestynyt Pienien voittojen toinen osa, Elämän oppitunteja.

Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset