Hauhio ja Maan miehet Marsissa

Eilen 1955 kuoli viipurilainen sarjakuvapiirtäjä Ami Hauhio (s. 1912). Hän on saanut alan harrastajien parissa legendaarista mainetta, ja on taas ajankohtainen uuden julkaisun myötä. Hauhion 1930-luvulta lähtien eri aikakauslehtiin tekememät Koltan perintö, Pekka Lipposen ja Kalle-Kustaa Korkin sarjakuvaseikkailut, Ismo Lento, Sam Hurja ja Maan mies Marsissa ovat vanhempien polvien muisteluiden perusteella saaneet mainetta, joka on kasvanut muutamien uusintajulkaisuiden ja näytteiden mukana.

Hauhio on harvoja suomalaisia, joka on yrittänyt tehdä vakavasti otettavaa seikkailusarjakuvaa ja elättää itseänsä työllä. Sarjakuva-ala ei kuitenkaan takavuosinakaan tarjonnut toimeentuloa. Lehdet eivät maksaneet tekijöille tarpeeksi. Lehtien levikkiin Suomessa ei hyvilläkään sarjakuvilla ollut sellaista positiivista vaikutusta kuin manner-Euroopassa, jossa sarjakuvapäivinä lehtien myynti kasvoi huomattavasti. 1930-luvulla belgialainen katolinen nuortenlehti myi kymmenkertaisesti Tintti-päivinä.

Sam Hurja oli tiettävästi ensimmäinen Ami Hauhion sarjakuva (Seura 1937-38).

Suomalaisen sarjakuvan historia tuntee lupaavasti alkaneita aikakauslehtisarjakuvia, jotka kuitenkin loppuivat nopeasti tekijän hakeutuessa taloudellisesti turvallisempiin toimiin. Viipurin taidekoulun kasvatti Ami Hauhio teki runsaasti erilaisia kuvitus- ja graafikon töitä. Paljon tekeminen ei useinkaan heijastunut positiivisesti työn jälkeen. Hauhiota on myöhemmissä uusintajulkaisuissa moitittu puisevuudesta, lapsellisuudesta, omaperäisyyden puutteesta, Alex Raymondin matkimisesta, hengettömyydestä, latteuksista ja jopa painotekniikan puutteista.

Hauhio oli kuitenkin monille 1930-1950-luvuilla kasvaneille amerikkalaisten syndikaattistrippien ohella harvoja suomalaisia sarjakuvan maailmaan johdattajia. Nuoruuden ihastukset tapaavat kantaa pitkälle.

Ei Hauhio mikään kehno kuvallinen ilmaisija ollut. Tästä osoituksena ovat vaikkapa Oy Yleisradio Ab:n ja Säästöpankkien 1900-luvulla käytössä olleet logot. Ne olivat Hauhio kilpailuvoittoja, jotka olivat hyvin näkyvästi esillä.

Sarjakuviaan Hauhio ei koskaan päässyt auteurin asemassa tekemään. Julkaisuketju ei koskaan ollut hänen itsensä hallussa, eikä hän ilmeisesti osannut tällaista roolia itselle vaatiakaan. Yhtenä esimerkkinä tästä on vuonna 1947 kirjana julkaistu Maan mies Marsissa (Kanerva 1947). Olavi Kanervan ja Reino Helismaan nimimerkeillä Osmo Kosta ja Masa Palo käsikirjoittama tarina ilmestyi alunpitäen Isku-jännityslukemistossa 1940-1941.

Vuoden 1947 albumin kansi.

Iskussa Maan mies Marsissa julkaistiin normaaleina sarjakuvasivuina. Kustantamo Kanervassa tarina kuitenkin leikattiin yksittäisiksi ruuduiksi ja aseteltiin sivuille kuvasarjana katseltavaksi. Tarinan sarjakuvamaisuus purettiin. Sinänsä harmi, koska albumi jäi Hauhion elinaikana ainoaksi kirjamuotoiseksi sarjakuvajulkaisuksi. Teos meni huonosti kaupaksikin.

Kustannus Kanerva oli toisen käsikirjoittajan Olavi Kanervan isän firma. Myöhemmistä ansioistaan paremmin tunnettu Reino Helismaa oli August Kanervan siskonpoika, käsikirjoittajat olivat siis serkukset.

Hauhio-nostalgiaan saatiin lievitystä Seinäjoen sarjakuvaseuran julkaistua vuonna 1984 Koltan perinnön toisen osan. Julkaisemiseen perusteena olivat Pellervon arkistosta löytyneet sarjan originaalit. Aika ei ollut kohdellut niitä hyvin, ja kaikki sivut eivät olleet tallessa. Osa piti sivuista piti painaa vanhojen Pellervojen mukaan. Ihan luettavan julkaisun seinäjokiset kuitenkin saivat aikaan.
Koltan perintö oli, kuten alaotsikko kertoi, ”seikkailuja maan uumenissa, avaruudessa ja merten syvyyksissä”.

Koltan perinnön ensimmäisestä osasta oli näyte Laikku 05:ssä.

Tätä ennen ehti tapahtua keräilijöitä kiukuttava rahastus, joka ilmeisesti antoi aiheen Matti Almilan romaanille Vaaralliset sarjakuvat (Weilin + Göös 1974, toinen painos Mäkelä 1986). Ainakin Juhani Tolvanen rinnastaa romaanin ja Hauhion sarjakuvan Laikku 05-antologiaan (Asema 2005) kirjoittamassaan Ami Hauhio-artikkelissa. 1940- ja 1950-luvuilla ahkerasta mainostuksesta huolimatta myymättä jääneet Maan mies Marsissa -albumit päätyivät vuonna 1970 erään divarinpitäjän haltuun. Sopivasti säännöstelemällä ”harvinaisuuden” myyntiä hän teki hyvän tilin ennen kuin paljastui, että varastossa oli laatikoittain iskemättömiä sarjakuva-albumeja.

1970- ja 1980-luvuilla Hauhion Jatkosodan aikainen, ryssittelevä Ismo Lento tuntui kuin kielletyltä hedelmältä. Se luultavasti lisäsi Hauhion muidenkin sarjakuvien kulttimainetta.

Nyt Hauhion Maan mies Marsissa on ilmestynyt Timo Ronkaisen restauroimana ja Zum Teufelin kustantamana. Tämä on kulttuuriteko. Olisipa Hauhiokin tiennyt, että joskus häntä kovissa kansissa tullaan julkaisemaan.

Uudessa julkaisussa on pyritty Isku-lehden alkuperäiseen asuun. Harmillisesti sarjakuvan ensimmäinen sivu on kehnoin, ensivaikutelma jää valjuksi. Maan mies Marsissa sarjakuvan alkuperäisiä piirroksia ei ole löydetty, uusi julkaisu on koostettu Isku-lehdistä ja yhdistelemällä vuoden 1947 albumin ruutuja takaisin oikeille paikoilleen.

Seikkailussa insinööri Tero Turma vaimonsa Sylvian kanssa matkaavat Marsiin. Perillä he joutuvat tekemään pakkolaskun ja kovasti lentokonetta muistuttava avaruusalus tuhoutui. Turmien pariskunta pääsee tutustumaan lähietäisyydeltä Marsin eläimiin, kasvillisuuteen ja asujaimiin. Lopulta kokonainen laivue maasta tulee pelastamaan haaksirikkoutuneet, ja Mars todetaan ihmisille vihamieliseksi paikaksi.

Vuoden 1947 painoksen sivuasettelua.

”Se on mahdotonta nyt, tohtori Craetz! He eivät ota meitä vastaan ystävinä, vaan vihollisina. Vasta sitten, kun varustamme kyllin voimakkaan avaruuslaivaston, voimme palata uudelleen”, summaa Tero Turma kokemuksiaan. Marsin valloitus jäi siis myöhemmäksi.

Maan mies Marsissa on 27-sivuinen. Tarina saa pikaisen lopun, koska Helismaa ja Kanerva kutsuttiin Jatkosodan syttyessä palvelukseen. Isku-lehtikin jäi tauolle.

Zum Teufelin julkaisu jatkuu Timo Ronkaisen jälkisanoilla ja Hauhion toisella sarjakuvalla, Olavi Kanervan käsikirjoittamalla Lentävällä lautasella. Se julkaistiin Seikkailujen maailma -lehdessä vuonna 1953. Tähänkin tarinaan liittyvät omat erikoisuutensa. Se on painettu alkujaan kolmivärimenetelmällä, siis syaanilla, magentalla ja keltaisella. Mustan puuttuminen tuo oman säväyksensä.

Kirjan päättää Juri Nummelin artikkelilla ”Aito suomalainen kulttisarjakuva”, joka täydentää Ronkaisen jälkisanoja oivasti ja laventaa taustoitusta julkaisuhistoriaan.  Ronkainen ja Nummelin molemmat jatkavat Hauhioon aikaisemmin liitettyjen negatiivisten luonnehdintojen listaa. Molemmat kuitenkin toteavat, että yritys oli ammattimaiseen jälkeen ja Hauhio on vähintään kulttimaineensa ansainnut.


* Ami Hauhio. Koltan perintö. 1984.
* Laikku 05. Asema 2005.
* Hauhion kuvituksia ja sarjakuvia Populaarissa.
* Sam Hurja Kävelyllä-blogissa.
* Keskustelua Ami Hauhiosta Kvaakissa.