René Bazin

Tänään 1853 syntyi ranskalainen kirjailija René Bazin (k. 1932). Vuodesta 1903 lähtien tämä Angiersin katolisen yliopiston oikeustieteen professori oli Ranskan akatemia jäsen. Suomessa Bazinia ei kirjallisena suuruutena arvostettu, maalaiselämän kuvauksista huolimatta. Lehtiin Bazinin novelleja suomennettiin erittäin harvakseltaan.

Näin ainakin Päivälehden kriitikko T. tuo ilmi suhteensa Baziniin. Alkujaan 1901 ilmestynyt Les Oberlé suomennettiin nopeasti, aihe oli maailmallakin poliittisesti kiinnostava, ja teos sovitettiin nopeasti myös näyttämölle.

Ensimmäisen sortokauden Suomessa Oberlén perheen olisi olettanut saavan isänmaallisen, Suomeenkin sopivan aiheen vuoksi kannatusta. Romaanin Elsassia saksalaistettiin, Suomea venäläistettiin. Rinnastus olisi ollut vahva. Mutta ei ainakaan Päivälehdessä.

Teos ei jäänyt ainoaksi Bazin-suomennokseksi, joskin seuraavaa saatiin odottaa aina vuoteen 1915. Itsenäisyytemme ensimmäisinä vuosina suomennettiin vielä neljä romaania.

Kirjallisuutta.

Rene Bazin, Oberlén perhe. Ranskan kielestä suomensi Aune Krohn. Otavan kustannuksella. 233 sivua.

Rene Bazin on Angersissa v. 1853 syntynyt ja professorina toimiva ranskalainen kirjailija, jonka vähän huomatut teokset töintuskin maksaisivat kääntämisen vaivaa, ellei niillä sattumalta olisi toivoa saada suosiollista vastaanottoa jonkun erikoisuutensa vuoksi, mikä mahdollisesti puuttuu varsinaisilta muotikirjailijoilta ja maailmankuuluisuuksilta. Niinpä on laita tämänkin teoksen. Se on aiheeltaan tavallista harvinaisempaa kaunokirjallisuutta.

Kirjailija johtaa meidät Elsassiin, siihen ranskalaiseen maahan, jonka saksalaiset v. 1870 vallottivat ja liittivät valtioyhteyteensä, myöntämättä sille minkäänlaista erikoisasemaa kielen taikka kansallisuuden perustuksella. Päinvastoin pyrkivät he kaikin tavoin hävittämään sen luonnollisen ja silminnähtävän eroavaisuuden, minkä toinen kieli, toiset tavat, toiset laitokset ja toinen uskonto ovat vuosisatojen kuluessa kehittäneet tässä maassa. He tahtovat juurruttaa asemansa pysyväksi tuhoamalla Elsassin ranskalaisen entisyyden ja istuttamalla sen sijaan saksalaisen nykyisyyden. Tämä toinen vallotus tapahtuu hitaasti. Ja vaikka se ei jätä jälkeensä murha-aseitten silpomia ruumiita, niin se jättää paljon haavotettuja sydämiä, ja pirstoutuneita perhesuhteita.

Tehtailija Oberlén perhe on yksi semmoinen taistelutanner, jossa eri kansallisuudet eri katsantotapoineen ja eri vaatimuksineen törmäävät yhteen, levittäen kärsimystä sydämiin. Vanha isäntä Philippe Oberlé, talon maineen ja varallisuuden perustaja, on järkähtämätön ranskalainen. Hän on taistellut 1870:n sodassa saksalaisia vastaan ja puhunut sittemminkin Saksan valtiopäivillä Elsassin edustajana itse Bismarckia vastaan. Hän on elänyt ranskalaisena ja tahtoo sinä myös kuolla. Isoisänsä hengen on perinyt nuori Jean Oberle, vaikka onkin kasvatettu saksalaisissa kouluissa ja yliopistoissa. Hän ei himoitse loistavia hallinnollisia uria saksalaisena virkamiehenä, vaan haluaa jäädä rakkaaseen Elsassiinsa olelemaan yksityisihmisenä esi-isiensä tapaan tehdasliikettä harjottaen. Hänellä on tätä toivoa tukemassa lapsuuden rakkaus puhdassydämiseen elsassilaiseen Odile Bastianiin. Jeanin eno Ulrich ja äiti kuuluvat myöskin koko olemukseltaan siihen joukkoon, joka tahtoisi säilyttää Elsassin ranskalaisille. Kärsien he näkevät saksalaisuuden etenevän voittokulun esi-isiensä maassa. Saksalaisuus 3e on heistä väkivaltaa ja sortoa, perittyjen kansalaisoikeuksien polkemista. Mutta tähän puolueesen liittäytyy itse Oberlen perheestä kaksi jäsentä: Joseph Oberlé, Philippen poika, ja hänen tyttärensä Lucienne. Edellistä vetää saksalaisuuteen pääasiassa ulkonaisten etujen tavottelu: häntä mairitellaan hallituksen puolelta, luvataan edusmiehen paikka valtiopäivillä y.m. kunniaa ja hyvyyttä. Lucienneä taas, joka on yhtä kunnianhimoinen ja mairitteluhaluinen kuin isänsäkin ja saksalaisissa kouluissa pienestä pitäen saksalaiseen henkeen kasvatettu, häntä kiinnittää sen lisäksi sydämensuhde luutnantti von Farnowiin. Tällä kannalla ovat Oberlén perheessä. Isä seisoo poikaansa ja poika isäänsä vastaan, sisar veljeänsä ja äiti tytärtänsä vastaan. Sen vuoksi saattaakin Lucienne sanoa, että »tässä talossa on toisen ilo toisen suru» ja että ainoastaan hän on onnellinen rakkaudestaan. Mutta tapahtumat kehittyvät lopulta niin, ettei hänkään saa iloita onnestaan. Odilén isä ei annakaan suostumustansa Jeanin ja Odilén kihlaukseen. Jean pakenee epätoivoissaan ijäksi päiväksi Ranskaan ja luutnantti von Farnow jättää Luciennen, koskei hänen upseerikunniansa muka salli naida karkurin sisarta. Oberlén perheen kuvitellusta onnesta on jälellä vain rauniot.

Kirja muistuttaa pohjatunnelmaltaan viime vuonna suomeksi käännettyä Laura Kielerin kertomusta »Sinun kansasi on minun kansani», joka kuvaa saksalaisten harjottamaa kansalaissortoa etelä-Jyllannissa. Molemmista huokuu voimakas isänmaallinen henki ja syvä närkästys vallottajakansan väkivaltaa vastaan. «Oberlén perhe» on suuniteltu kiinteästi perusaineensa ympärille keskittyväksi, Ranskan ja Elsassin ylistystä kaikuu melkein jokaiselta sen lehdeltä. Ja laajasti maalaillaan Elsassin kauniita ympäristöjä ja maisemia. Laajasti myös kuvaillaan toimivien henkilöiden luonteita ja ulkonaisia ominaisuuksia. Kirja on siten saanut raskaanlaisen sävyn. Kertomus edistyy kyllä vakavasti, mutta niin hitaasti, että ripeämpään vauhtiin tottuneen lukijan tekisi usein mieli hypätä yli monien pitkien sivujen. Ja sen hän voisi huoletta tehdäkin, kadottamatta sittenkään kertomuksen johtavaa lankaa. — Saattaapa olla semmoisiakin lukijoita, joista itse aiheen pingotus tuntuu liian kiireältä ja yksipuoliselta. Mutta eheästi rakennettu kokonaisuus kirja siltä on.

T.

Päivälehti 5.12.1903.

René Bazinin suomennetut teokset:

* Oberlén perhe / suom. Aune Krohn, Otava 1903.
* Donatienne / suom. Santeri Rissanen, WSOY 1915.
* Nouseva oras / suom. E. A. Berg, Ahjo 1919.
* Uhrattu rakkaus / suom. H. Tiihonen, Ahjo 1919.
* Keisarin opas / suom. Toini Kalima, WSOY 1922
* Kuoleva maa / ?, Gummerus 1926.

Novelli Esikuntakersantti julkaistiin, lehtitietojen mukaan, Helsingin Kaiussa 45-46/1904.