perjantai 24. helmikuuta 2012

Kiitos lukijoille


Joillakin tapana kertoa bloginsa kävijämääristä ja -tilastoista säännöllisesti. Onhan se lehtien levikkitietoihin verrattavissa oleva uutinen, joka on lukijoille syytä kertoa. Tätä ennen en ole oman blogini kävijä- tai lukijamääristä kertonut kuin bloggerin tarjoaman, sivupalkin alalaitaan asettamani sivujen katselumääristä kertovan laskurin avulla.

Eilen laskuri ohitti kahdensadantuhannen katselun tasaluvun. Blogipohjan tarjoama palvelu on laskenut katseltuja sivuja heinäkuusta 2010. Vuoden ja kahdeksan kuukauden aikana sivuja on selattu keskimäärin kymmenentuhatta kertaa kuukaudessa, noin 350 kertaa päivässä.

Bloggerin laskuri ei tarjoa tietoa kävijämääristä tai siitä kuinka moneen sivuun lukija kerralla tutustuu. Nämä tiedot tarjoaa syksyllä 2007 sivuille asentamani Sitemeter. Sen mukaan neljässä ja puolessa vuodessa sivuilla on ollut tätä kirjoitettaessa 297 726 yksittäistä käyntiä. Sivujen katseluja sitemeterin mukaan on 451 923.

Kun toukokuussa 2007 aloitin blogin olin jostakin lukenut ohjeen, että ensimmäiseen puoleen vuoteen ei kannata seurata kävijöiden määrää tai kiinnostuksen kohteita. Noudatin ohjetta, ja havaitsin sen hyväksi. Blogista, ainakin niin toivon, syntyi omanlaisensa. Ainakin sain itselleni aikaa kehitellä itselleni sopivan, pakottoman tavan kirjoittaa.

Eilen ilokseni huomasin, että Pois työpöydältä on saanut myös Alexa.comin rankkauksen. Alexa on yksi paljon käytetty kansainvälistä nettiliikennettä seuraava sivusto. Se tarjoaa julkisia analyysejä eri sivustoista ja tilastoja suosituimmista sivuista. Nyt kolmen kärki kansainvälisesti näyttäisi olevan Google, Facebook ja Youtube. Suomalaisten käyttämistä sivuista suosituimmat ovat Google.fi, Facebook ja kansainvälinen Google.com. Yleisradion nettisivut ovat Suomessa sijalla yhdeksän, maailmanlaajuisesti 2357.

Alexa ei kerro miten blogini sijoittuu suomalaisessa vertailussa. Globaali sijoitus on 23 276 111.

Kiitos kaikille lukijoille.


* * *

Lopuksi vielä henkilökohtaista asiaa yhdelle erityiselle lukijalle. Rakas vaimokulta, meillä on tänään hääpäivä. Kiitos näistä vuosista.

5 kommenttia:

Reijo Valta kirjoitti...

lisään vielä linkin Aleksis Salusjärven kirjoitukseen Alexasta. Tuolloin tammikuussa kirjoituksen tullessa luettavaksi blogillani ei vielä rankkausta ollut.

Jos Alexan antamia suuntaviittoja noudattaisin, niin minun pitäisi kirjoittaa esimerkiksi Coca Cola Zerosta, sianvitusta ja 020202-numeropalvelusta.

aleksis salusjärvi kirjoitti...

Hähhää, täällä yksi säännöllinen lukija! Jos otat tässä vaiheessa jo juttutoiveita, niin kaikki taustoittavat popularisoivat tekstit maistuvat sitä paremmin, mitä perusteellisempia ne ovat.

Erityisesti olen ollut inspiroitunut tieteen popularisoimisesta, kuten vedellä käyvistä autoista ja italialaisista ikiliikkujista.

Onnellista hääpäivää, kumppani on pelastus!

Niko L. kirjoitti...

Aika lailla samassa sarjassa siis olemme. Aiheita-blogin laskuri (virolainen OK counter) näyttää 239 tuhatta kävijää blogin perustamisesta tammikuussa 2008.

Kävijöitä on viikottain keskimäärin noin puolitoista tuhatta, mutta kuten Oindexin tilastot näyttävät, vaihteluväli on suuri. Viime vuonna hiljaisimmalla viikolla ei käynyt kuin 300, mutta vilkkaimmalla 9000 kävijää.

Et ole ajatellut tuota Oindexia liittää blogiisi (vaatii Google Analyticsin)? Se on mielestäni varsin käyttökelpoinen tapa seurata tilastoja ja kätevä myös siksi, että se on vertailukelpoinen muiden Oindexin käyttäjien kanssa.

Alexa ei rankkaa blogiani, mutta koko verkkotunnukseni (jossa siis on paljon muutakin) saa sijoituksen 1325052, Suomi-sarjassa 6093.

Anonyymi kirjoitti...

Onnea merkkipäivistä!

Sinulla on muuten Google Readerissa 53 tilaajaa, mikäli tämä tilasto kiinnostaa.

Reijo Valta kirjoitti...

Saa esittää toiveita, joskus olen varsin yksilöityjäkin pyyntöjä toteuttanut. Mikä on vain mahdollisuuden rajoissa.

Melko samoissa luvuissa Nikon Aiheita-blogin kanssa siis ollaan. Ja Aiheiden päivän aihe, karkauspäivä, liittyy muinoiseen hääpäivän valintaan.

Kiitokset anonyymille tiedosta. Isompi oli kuin luulin.

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset