Kuninkaantien linnoituksia

Porvoosta itään kulkiessa ei voi välttyä 1700-luvun maanpuolustusrakentamiselta. Tielle näkyvät niin Loviisan linnoitus kuin Kyminlinna. Loviisan linnoitus rakennettiin Hattujen sodan ja Turun rauhan jälkeen, työt aloitettiin 1748. Rauhassa raja oli siirtynyt lännemmäksi ja entiset puolustusvarustukset oli menetetty.

Loviisan linnoitusta ei koskaan tarvittu, tai olihan se Kustaa III komentopaikka syksyllä 1789 Kustaan sodassa. Mutta taisteluja linnoituksesta ei käyty. Sotilaallisen merkityksensä se menetti koko Suomen tultua osaksi Venäjää. Ajan mittaan kaupunkilaiset löysivät hylätystä linnoituksesta kaikenlaista tarpeellista. Linnoitusjärjestelmästä ei ole paljon muuta kuin bastionit Ungern ja Rosen jäljellä. Ne olivat linnoituksen itäisimmät osat. Ungern on restauroitu, Rosen on huonossa kunnossa ja liikkuminen sen alueella on kielletty.

Rosenin bastioni oli huonossa kunnossa.

Huuman kiven muistokivi.

Huomattavasti paremmin säilyneestä Kyminlinnasta ymmärtää linnoitusten kokoluokan paremmin. Varuskunta muutti täältä pois alkuvuodesta 2005.

Linna on jäänyt teiden puristuksiin kaikilta suunnilta. Kesällä olisi päässyt tutustumaan sen keskeisiin alueisiinkin. Nyt oli tyytyminen ulkoalueiden katselemiseen.

Kyminlinna rakennettiin Kustaan sodan jälkeen 1790-luvulla. Se oli osa marsalkka Suvorovin suunnittelemia Pietarin suojaustoimia. Suvorovin toteuttamaa linnaa pidettiin liian pienenä ja se purettiin jo 1800-luvun alussa. Tilalle nousi nykyinen kuusi kertaa suurempi.  Linnoituksen länsilaidalla on Huuman kiven muistomerkki, tällä paikalla olisi tarinan mukaan ollut joskus keskiajalla Novgorodin ja Ruotsin välisen rajan pyykki. Luultavasti kyseessä on vain Kyminlinnan paikkaa perusteleva myöhempi tuotos.

Hetken aikaa Loviisassa olivat ruotsalaiset ja Kyminlinnassa venäläiset. Rajan paikka on vaihdellut vuosisatojen mittaan. Merikeskus Vellamossa esiteltiin myös tuoreempia rajavyöhykkeen merkintätapoja.

Merikeskus Vellamo: Suomen merimuseo

Kotkan kantasatamassa olevassa Merikeskus Vellamossa on useita museoita. Yksi niistä on Helsingistä tänne siirretty Suomen merimuseo. Nyt museolla on ajantasaiset tilat ja aikaisemmat merimuseossa olleet kirjasto ja arkisto on eriytetty omaksi Tietokeskus Vellamoksi. Ulkona oli esillä suurimmat esineet: laivat, satamanosturit ja muut säätä sietävät isot välineet.

Sisällä päänäyttelyssä valaistus oli tarkkaan harkittu ja säännöstelty. Valo on monelle museoesineelle pitkässä juoksussa vaarallinen, ja useimmissa uusissa museoissa tämä on huomioitu monin tavoin. Niin myös Vellamossa. Yleiskuvien ottaminen näyttelyistä ei oikein onnistu. Niinpä tässä on tarjolla yksityiskohtia.

Museovieraan avuksi oli maalattu reitti lattiaan. Ensimmäiseksi käsiteltiin navigointia. Reitiltä saattoi poiketa katsomaan filmejä, esimerkiksi dokumentteja suomalaisristeilystä Länsi-Afrikkaan tai jäämurtaja Sammon vesillelaskua.

Vaihtuvana näyttelynä merimuseossa oli lapsille suunnattu Saareen. Tämä oli ainakin kolmas paikka, jossa tähän näyttelyyn törmäsin. Hyvän sopiikin kiertää laajasti.

Patsaskävelyllä Kouvolassa

Marjo Lahtinen-Tapper. Sankarivainajien muistomerkki, 2009.

Kouvolan läpi kulkiessa näytti siltä, että Salpausselänkadun varressa oli paljon julkisia veistoksia. Kävelyretki vahvisti asian. Patsaskävelylle sopivin välein molemmin puolin katua havaitsin viisi veistosta. Jälkikäteen Kouvolan kaupungin nettisivuilta selvisi, että Lääninpuistossa olisi ollut Marjo Lahtinen-Tapperin sankarivainajien muistomerkin lisäksi kaksi muutakin sotaveteraaneille omistettua muistokiveä. Lahtinen-Tapperin ihmisvartalo muistutti ettei toista sukupuolta sankarivainajissa ollut.

Raimo Utriainen. Polvesta polveen, 1985.

Kaupungintalon edessä oli helposti Raimo Utriaiseksi tunnistettava työ. Se pystytettiin osana Kouvolan kaupungin 25-vuotisjuhlallisuuksia.

Arvo Muroma. Itsenäisyyden patsas, 1936.

Itsenäisyyden patsaan paikan risteyksessä on valinnut kuuluisa asemakaavoittaja Otto-Iivari Meurman. Liekö hän osannut aavistaa 1930-luvulla autoliikenteen kasvua? Näyttävällä ja huomiota herättävällä paikalla joka tapauksessa vapaussodan sankareita muistetaan.

Panu Patomäki. Helvi Honka, 2007.

Kouvolan kirjaston etupihalla on Helvi Hongan muistopatsas. Kouluneuvos Honka (1903-1993) toimi Kouvolan Lyseon rehtorina 1948-1968. Patsaan perusteella hän piti perusmuodot selkeässä ojennuksessa.

Viljo Savikurki. Unto Seppänen, 1960.

Kansalaisopiston edessä on kirjailija Unto Seppäsen patsas. Seppänen kirjoitti yli kaksikymmentä romaania ja toimi Kouvolan Sanomien päätoimittajana 1933-1950. Hänen viimeiseksi jäänyt romaaninsa oli Evakko (Otava 1953). Seppäsen suku oli lähtöisin Kannakselta, joten kouvolalaiset näkevät muistomerkissä myös "kadotetun Karjalan".

Pauli Koskinen. Ilmari Salminen, 1988.

Urheilukeskuksen edessä juoksee olympiavoittaja Ilmari Salminen. Berliinissä 1936 10 000 metriä voittanutta kunniavääpeli Salmista pidetään parhaana kouvolalaisena urheilijana, joten hänelle omistettu patsas on paikallaan.

Kaupunki muistaa omiaan, ihmisiä ja organisaatiota.


* Kouvolan alueen patsaat ja muistomerkit.

Mad Tea

Tea Tee
Mad Tea Party
Daada 2013
96 s.


Tea Tauriaisen sarjakuvablogi on perustamisestaan alkaen ollut yksi suosituimmista suomalaisista blogeista. Viisi, kuusi vuotta sitten se keräsi satojatuhansia kävijöitä kuukausittain. Olen jo pidempään odottanut milloin blogiin tehdyt sarjakuvat pääsevät kansien väliin. Esimerkiksi Milla Paloniemen blogisarjakuvista on julkaistu jo kaksi kirjaa. Tosin Paloniemi on tunnettu muistakin yhteyksistä kuin blogistaan.

Kiirehtimättömyys on ollut eduksi. Tauriaisen omaksi alter egokseen kehittämä piirroshahmo on kokenut melkoisen muodonmuutoksen blogin alkuajoista. Arjessa seikkaileva Mad Tea on vuosien mittaan kasvanut ja karikatyrisoitunut täyteen mittaansa (itse asiassa piirroshahmo on lyhentynyt, kasvot leventyneet ja silmät suurentuneet huomattavasti, mutta ymmärrette mitä tarkoitan). Blogi on mainio alusta kehittää hahmoja.

Nyt julkaistussa teoksessa esiintyy julkisen kehityksen lopputulos. Kirja ei siis ole blogin 'kaikkien aikojen parhaat', vaan viime vuosien tuotoksia. Mukana on aikaisemmin julkaisemattomia sarjakuvia, myös sellaisia jotka tekijä ilmeisesti on ajatellut blogiin liian ronskeiksi.

Teoksen nimi tulkinnallisuudessaan kuvaa hyvin sisältöä. Tekijä pistää itsensä likoon "höpsönä Teana". Nimi viittaa myös Liisaan Ihmemaassa, hullun hatuntekijän järjestämiin syntymättömyyspäiväjuhliin.

Tean arjessa sattuu ja tapahtuu ihan normaaleja asioita, oleellista onkin miten niihin suhtaudutaan. Lukijan hymy ei hyydy. Lappapuuro ei ole mikään kuusamolaisjuttu! Parhaimmillaan Mad Tea Party on sopivina annoksina nautittuna.

Tea Teellä on syyskuun ajan yhteisnäyttely Kaltsu Kallion kanssa Helsingissä soittojuottola Om'pussa. Vielä siis muutaman päivän.


* Mad Tea Party
* Kustantajan Mad Tea Party -sivu

Tekniikan historian mediat

Maanantaina pidetyssä Tekniikan Historian Seuran syysseminaarissa aiheena olivat alan mediat. Pääpuhujana paikalla oli Colin Divall, joka vaikuttaa sekä Yorkin yliopiston rautatie- ja liikenneopinnoissa että kansallisessa rautatiemuseossa. Divall korosti menneisyyden, nykyisyyden ja tulevan huomioimista. Historiasta voi ottaa oppia tuleviin ratkaisuihin. Divall on tutkinut ja ohjannut paljon opinnäytteitä liikenteen markkinointiin liittyen. Monet nykyajan haihatuksilta tuntuvat asiat ovat olleet käytössä aikaisemminkin, kuten 'asiakkuus' tai halpamatkojen myynti. Liikenteen voi katsoa olleen kuluttamista ainakin 1870-luvulta lähtien.

Erityisenä mediana Divall esitteli rautatiemuseossa toteutettua East Coast Time Line -älypuhelinsovellusta. Englannista Skotlantiin matkustava voi saada matkaansa historiallisen ulottuvuuden kännykkänsä avulla. 

Perinteisempi historiatiedon välittäjä on kirja. Seminaarissa olivat kirjoistaan puhumassa Helsingin Sanomain tiedetoimittaja Timo Paukku ja, kuten hän itsensä esitteli, rikas perijä Niklas Herlin. Paukulta on ilmestynyt alkuvuodesta tietoteos Kymmenen uutta ihmettä (Gaudeamus 2013). Paukku on valinnut teokseen kymmenen lähitulevaisuudessa mahdollisesti toteutuvaa teknistä uutuutta ja esitellyt ne. Joskus kehitys on kirjapainoa nopeampi. Paukkua tuntui harmittavan, että 3d-tulostuksen osalta teos vanheni muutamissa kuukausissa. Yleisöstä kuitenkin muistutettiin tällaisten kokoavien yleisteosten merkitystä nuorison innostajina ja tekniikan historian lähteinä. Kuulijoista moni oli saanut kipinän tekniikkaan nuoruudessa luetusta Keksintöjen kirjasta tai vastaavasta.

Niklas Herlinin esityksen keskeinen teesi oli, että tekniikan historiasta on kirjoitettava ymmärrettävästi. Kymmenen vuotta sitten Herlin kirjoitti teknologiateollisuuden 400-vuotisjuhlakirjan Ruukin avain (Teknologiateollisuus 2003). Herlinkin valitteli oman kirjansa vanhentuneen, ainakin informaatioteknologia osuuksien. "Nuoleksin Jorma Ollilaa aivan liikaa". Tekniikan tai minkä tahansa muun asian ymmärrettäväksi tekemisessä tarinat ovat keskeisiä. Muutamin esimerkein Herlin todisti sanansa.

Syysseminaari pidettiin Helsingissä Tekniikan museon tiloissa. Niinpä olikin sopivaa, että Jari Kettunen organisaatiosta oli puhumassa näyttelyistä mediana (tai latinalaisittain mediumina). Näyttelykäsikirjoittamisen tueksi hän suositteli hype cycleä, ainakin siltä osin kuin se soveltuu esiteltävään aiheeseen.

Yllä kuvassa seminaarissa puhetta johtanut Kimmo Antila johdattelee Kettusen esityksen jälkipuintia.

Talentum alkaa julkaista uutta Tekniikan historia -lehteä. Tekniikka & talous -lehden toimituksen tekemän julkaisun ensimmäinen numero ilmestyy lokakuun 9. päivä. Uutuuden esikuvana on ruotsalainen saman konsernin julkaisema Teknikhistoria. Päätoimittaja Kari Kortelainen esitteli seminaarissa mallikappaletta, ensimmäinen varsinainen lehti on vielä työn alla.

Lopuksi puheenvuoron sai Tekniikan Historian Seuran oman julkaisun, Tekniikan Waiheita -aikakauskirjan, päätoimittaja Katariina Mauranen. Lehti täyttää 30 vuotta tänä vuonna ja se on Suomen Akatemia rankkauksissa tieteellinen lehti.

Ennen seminaaria pidetyssä seuran vuosikokouksessa Ari Lampinen sai parhaan artikkelin palkinnon vuodelta 2012. Voittajan oli valinnut Timo Katko Tampereen teknillisestä yliopistosta. Lampisen artikkeli Tekniikan Waiheiden numerossa 1/2012 käsitteli Liikennebiokaasun käyttöönottoa Suomessa 1941-1946.

Godemitsi

Kymenlaakson museossa käydessä opin uuden sanan. Godemitsi on keinotekoinen penis, jonka avulla aviomies voi tyydyttää vaimonsa tarpeet jollei siihen itse mieskunnollaan kykene. Seksivalistus- ja pornolehtiosastolla esillä olleen koneella kirjoitetun käsikirjoituksen mukaan sana oli suora laina ranskan kielestä.

Kymenlaakson museo on nykyisin osa Merikeskus Vellamoa Kotkan kantasatamassa. Samassa keskuksessa on myös Suomen merimuseo, nämä kaksi museota sopivat hyvin paikallisen ja valtakunnallisen merikulttuurin esittelyyn. Onhan Kotka edelleenkin tärkeä satamakaupunki.

Ei museossa tietenkään mitään varsinaista pornolehtiosastoa ollut. Muutamia 1950- ja 1960-luvun Jalluja oli esillä muun elämän esittelyn ohessa.

Eikä esillä ollut godemitsiakaan. Se mainittiin vain käsikirjoituksessa.

Palaan merikeskukseen ja museoihin kuvien kanssa myöhemmin.

Mitä Jaltassa sovittiin

Eilen Kemppinen kirjoitti pahasta Englannista. Siitä tuli mieleeni Eric Hobsbawnin 1900-luvun lyhyt historia, josta suomennoksen ilmestyttyä kirjoitin arvostelun Keski-Suomen Viikkoon. Pahaksi onneksi erehdyin laittamaan saman tekstin Agricolaan.

Siitä tuli sanomista. Sain jopa lohduttavia sähköposteja, joissa valiteltiin välikäteen joutumista. Sen jälkeen olen muistanut aina mainita alkuperäisen julkaisupaikan.

Kemppinen miettii sitä mitä Suomelle tapahtui vuonna 1943. Hobsbawnin vastaus on Jaltan konferenssi ja demokratian korostaminen. Liittoutuneet päättivät palkita jotenkin ne maat jotka olivat onnistuneet säilyttämään demokratian. Villin 1930-luvun jäljilta niitä ei Euroopassa ollut monta. Hobsbawn luettelee: Iso-Britannia, Irlanti, Sveitsi ja Suomi. Suomen asema joukossa oli vähintäänkin kyseenalainen, koska kommunismi maassamme oli kielletty 1920-luvun lopulla.

Demokratia oli se mitä toivottiin tulevalta. Siksi sen säilyttämisestä haluttiin palkita.

Vakaa aikomukseni on ollut lukea Jalta pöytäkirjoja tai tehdä jotakin muuta tämän Hobsbawnin esittämän tarkastamiseksi.

Aikeiksi ovat jääneet. Taitaa jäädä eläkeläistöiksi, ainakin tähän astisen edistymisen perusteella.


Tänään olen ollut tekniikan historian parissa: Tekniikan historian seuran kokouksessa, juhlaseminaarissa ja tutustunut Tekniikan historian museoon. Näistä on raporttia tulossa kunhan pääsen sellaisen koneen äärelle josta saan kuvia käsiteltyä.

Sormenjälkitunnistus

Applen iPhonen 5s:n uutta TouchId-sormenjälkitunnistusta on hehkutettu varmana ja sitä on jopa lupailtu muihinkin puhelimiin. Applelta vakuuteltiin myös, että tunnistaja vaatii elävän sormen. Pelot sormien katkomisesta olisivat turhia, ainakin jos varkaat tietävät hyödyttömyyden.

Mutta.

Perjantaina kauppoihin tulleen uutuuden tunnistus on jo murrettu. Saksalainen Chaos Computer Club esitteli eilen tavan ohittaa tämän Applen mukaan "sormenjälkidataan" perustuvan "vahvan" tunnistusjärjestelmän.

Keinot olivat yksinkertaiset. iPhonea yritettiin avata ja tällöin näytölle tuli kuva sormenjäljestä. Tästä otettiin valokuva isolla resoluutiolla ja se tulostettiin sormen koossa. Tulosteen päälle levitettiin puuliimaa ja sen kuivettua käytössä oli kopio kännykän omistajan sormenpäästä kuivaneen liimakalvon pinnalla.

Kalvo laitettiin oman sormen päähään ja --- puhelin avautui.

Ja murtamisesta ehdittiin jo luvata palkkiokin...


Chaos Computer Club on pitkään puhunut siitä, että kaikki biometriset tunnisteet ovat huonoja. Ihmisen sormen tai jonkin muun osan käyttäminen avaimena johonkin voi johtaa ruumiillisen koskemattomuuden rikkomiseen. Siis vaikka siihen sormen katkaisemiseen. Salasana on paljon parempi avain tässä suhteessa. Sen saamiseksi ei useinkaan kidutustoimiin ryhdytä.

Aurinkosonaatti

Tänään 1875 Vilnan liepeillä syntyi  Mikalojus Konstantinas Čiurlionis (k. 1911). Musiikillisesti lahjakas poika pääsi nuorena Varsovaan oppiin, ja hänestä kehkeytyikin säveltäjä. Čiurlionis oli kiinnostunut luomaan synteesin taiteista. 1900-luvun alkupuolella hän alkoi maalata ja nimesi osan tauluistaan kuten sävellykset ikään. Čiurlionisin samaan aikaan tekemät sävellykset saivat maalauksellisia nimiä.

Näissä kuvissa on Čiurlionisin Aurinkosonaatti vuodelta 1907 syyspäiväntasauksen kunniaksi. Sarjan osat ovat Allegro, Andante, Scherzo ja Finaali.

Matinpäivän taistelu

Tänään 1217 Viljanninssa, Etelä-Virossa käytiin Matinpäivän taistelu. Sotatapahtumaa on pidetty Viron historian käännekohtana pitkään, joskin sille on annettu erilaisia merkityksiä kulloisenkin yhteiskuntajärjestelmän mukaan. Henrikin Liivinmaan kronikka esittää taistelun osana Viron kristinuskoon käännyttämistä.

Matinpäivänä ottivat yhteen silloiset virolaiset ja Kalparitaristo liiviläisten auttamana. Keskiajan virolaisia johti Lembitu (vanhoissa suomenkielisissä teksteissä Lemmitty), joka sai surmansa taistelussa. Saksalaisritaristolla oli parempi varustus, jonka avulla he löivät miesvoimaltaan kaksinkertaiset virolaiset. Suuri osa Viron maakunnista siirtyi Kalparitariston valtaan, Räävelin (Tallinnan) seutu ja vielä tanskalaisten valtaan. 1300-luvulla tanskalaiset möivät valtansa saksalaisritaristolle.

Henrikin Liivinmaan kronikassa kerrotaan miten virolaisia oli ensin yritetty käännyttää rauhanomaisin keinoin, muun muassa sivistämällä heitä näytelmien avulla. Oppi uudesta autuuttajasta ei kuitenkaan mennyt perille. Erinäisten vaiheiden jälkeen ei ollut muuta mahdollisuutta kuin tarttua miekkaan. Kronikan mukaan käännytystyössä oli mukana myös suomalainen pappi Pietari Kaikkivalta (Kaukovalta, kronikassa Kakuwaldus).

Nykyisin tunnetut kasvot Lembitulle on antanut kuvanveistäjä Amandus Adamson (1855-1929). Juhannuksen alla 1919 itsenäistyneen Viron armeija löi kenraali Rüdiger von der Goltzin johtamat baltiansaksalaiset ja saksalaiset joukot. Saksalaisen alkoivat perääntymiseen pois Baltiasta. Voitto koettiin isänmaallisissa piireissä hyvitykseksi 702 vuotta aikaisemmin käydystä Matinpäivän taistelusta. Saksalaiset oli karkoitettu maasta. Adamsonin veistos syntyi sen symboliksi.

Toisen maailmansodan jälkeen Matinpäivän taistelua tarkasteltiin marxilaisen historiankirjoituksen näkökulmasta. Sen tulkittiin merkinneen feodaaliyhteiskunnan syntyä Viroon. Kansa alistettiin maaorjiksi antamaan työpanoksensa yläluokan hyväksi.

Nyttemmin Matinpäivän sotatoimien merkitystä pohditaan kahtalaisesti. Mart Helme on vuonna 2010 ilmestyneessä kirjassaan nimennyt virolaisia johtaneen Lembitun maan kruunaamattomaksi kuninkaaksi. Näin Viron historiassa olisivat itsenäisyyden ja vieraan vallan alla olemisen kaudet vaihdelleet.

Toisaalta on arvioitu Matinpäivän taistelua osana Henrikin Liivinmaan kronikkaa. Kokonaisuudessaan tapahtumat muistuttavat paljon uuden ajan Euroopan käymiä taisteluita siirtomaista. Samanlaisia kolonialismin ja imperialismin toimintamalleja olisi siis käytetty jo omalla mantereella ennen toisten mantereiden valloitusta.

Historialliset tapahtumat tulkitaan aina omasta ajasta, nykyajasta. Muuta mahdollisuutta niiden ymmärrettäviksi tekemiseen ei ole.

The Battle of the Sexes

Bobby Riggs esittelee hauistaan Billie Jean Kingille.

Naisten ja miesten välistä tasa-arvoa on pyritty edistämään monin eri tavoin. 1960-luvun lopulla ja 1970-luvun alkupuolella tehtiin sellaisiakin tempauksia, joilla nykyisin ei uskota oleva tasa-arvoa edistäviä vaikutuksia. Yksi sellainen oli tenniksessä järjestetyt sukupuolten väliset ottelut, The Battle of the Sexes. Vuonna 1973 järjestettiin kaksi tällaista ottelua, ja kolmas vuonna 1992. Viimeisessä Jimmy Connors voitti Martina Navratilovan luvuin 7-5, 6-2.

Vuoden 1973 otteluissa miehiä edusti Bobby Riggs. Hän voitti toukokuussa Margaret Courtin selvin luvuin 6-2, 6-1. Court oli saman vuoden US Openin voittaja. Riggs pääsi useamman urheilulehden kanteen.

Toinen ottelu järjestettiin tasan neljäkymmentä vuotta sitten Houstonissa, Teksasissa. Vastustajana oli naisten listojen sen hetken ykkösnimi, Billie Jean King. Ottelu oli päätetty televisioida, ja vastaanottimien ääreen oli kerääntynyt yli 90 miljoonaa jännääjää, joista 50 miljoonaa yhdysvaltalaista. Melkoinen mediaspektaakkeli.

Kaikkien odotusten vastaisesti Billie Jean King voitti (6-4, 6-3, 6-3). Tällä kertaa oli pelattu miesten säännöillä. Selkeä voitto naisille!

Ottelua seuranneet pitivät sitä enemmän nuoruuden ja vanhuuden välisenä kamppailuna kuin miesten ja naisten välisenä. Miesten edustaja Bobby Riggs (1918-1995) oli ollut tennisuransa huipulla vuonna 1939, ja Houstonin ottelun aikaan siis jo 55-vuotias. Joka tapauksessa voitto naisille, suurisuinen mies oli hävinnyt.

Nämä erikoiset tennisottelut olisivat saattaneet jäädä jo unhoon ellei viime elokuun lopulla olisi eräs eläkkeellä oleva golfklubin työntekijä Hal Shaw avannut sanaista arkkuaan. "Riggs hävisi tahallaan."

Shaw kertoi Riggsin ja mafiamiesten tavanneen myöhään illalla golfklubilla ja sopineet pelaajan velkojen kuittaamisesta tappiota vastaan. Vedonlyönnissä Riggs oli edellisen ottelun perusteella selvä suosikki (5-2) ja näin mafiamiehet olisivat tehneet Kingin voitolla hyvän tilin.

Asiasta haastalteltu King on kiistänyt väitteet. Hänen mukaansa Riggs todella yritti voittaa. Saman puolesta puhuvat aikalaiskommentit vanhuuden ja nuoruuden välisestä kamppailusta.

Shaw'n ulostulo on erikoinen tapa puolustaa miehistä kunniaa.

:-)

:-)

Tänään 1982 dokumentoidusti ehdotettiin hymiötä ensimmäisen kerran nykyisin tunnettuun käyttöön. Ehdottajana oli Scott Fahlman, joka kirjoitti Carnegie Mellon -yliopiston sähköiselle ilmoitustaululle seuraavasti:

19-Sep-82 11:44    Scott E  Fahlman             :-)
From: Scott E  Fahlman 
 
I propose that the following character sequence for joke markers:
        
:-)
        
Read it sideways.  Actually, it is probably more economical to mark
things that are NOT jokes, given current trends.  For this, use
        
:-(

Muutamissa kuukausissa ehdotettu tapa levisi koko silloiseen internetiin.

Merkki on tehokas ja tunnistettava. Kun sen 1980-luvun lopulla ensimmäisiä kertoja näin ymmärsin ilman selityksiä sen merkityksen. Tosin en koskaan ole oppinut sitä arkisen huolettomasti käyttämään. Se oli seuraavien sukupolvien asia.

Samantyyppiset kirjoituskonemerkkeihin perustuvat kasvokuvat ovat tuttuja jo kirjoituskoneiden alkuajoilta. Muutamat huumorilehdet julkaisivat niitä jo 1800-luvulla, esimerkiksi Puck vuonna 1881. Tausta Fahlmanin ehdotuksella oli.

:-)

Vanha uskollinen

Tänään uutiset kertoivat arkeologien löydöistä Amazonasilla. Vaikuttaisi siltä, että eurooppalaiset ovat jo 1300-luvulla löytäneet Etelä-Amerikkaan ja vieneet mukanaan banaanin, kanoja ja intiaaneille vaarallisia tauteja. Uutisissa professori Martti Pärssinen varovasti arveli, että joku eurooppalainen laiva olisi tuolloin haaksirikkoutunut nykyisen Brasilian rannikolle.

Myös Unesco on huomioinut Piri Reisin vuonna 1513 tekemän maailman kartan. Turkkilainen amiraali ei koskaan poistunut Välimeren alueelta ja hänen piirtämänsä, vuonna 1929 uudelleenlöydetty kartta on hämmästyttänyt kartografeja ja muita siitä alkaen. Etelä-Amerikan rannikko on kartassa hämmästyttävän tarkasti. On arveltu Reisin tehneen kartan kolme sataa vuotta vanhempien, nyttemmin kadonneiden karttojen mukaan.

Vaikuttaisi vahvasti siltä, että joku 1200- tai 1300-luvulla Etelä-Amerikassa käynyt on palannut kertomaan näkemästään. Reisin "mysteerikartta" taitaa saada selityksen 500-vuotisjuhliensa kunniaksi.

Uudessa mantereessa on eurooppalaisille riittänyt etsittävää ja ihmeteltävää vuosisadoiksi Kolumbuksenkin jälkeen. Tuntuu jotenkin hämmästyttävältä ajatella, että esimerkiksi yksi Pohjois-Amerikan luonnonihmeistä, Vanha uskollinen (Old Faithfull) -geysir löydettiin vasta vuonna 1870. Tänään.

Wyomingin takamaille tehty Henry Washburnin, Nathaniel P. Langfordin ja Gustavus C. Doanen johtama tutkimusretkikunta löysi ja kartoitti nykyisen Yellowstonen kansallispuiston alueen. Retkikunta antoi Vanhalle uskolliselle nimen sen säännöllisyyden mukaan. Geysir syöksee 65–92 minuutin välein 14 000–32 000 litraa kiehuvaa vettä 30–55 metrin korkeuteen, 1,5–5 minuutin ajan.

Tutkimus ei aina ole kuin vanha uskollinen. Mutta aina silloin tällöin se takuuvarmasti syöksee vastauksia täydellisiltä mysteereiltä vaikuttaneisiin asioihin.

Kantia moraalin tuolla puolen

Eiliset uutiset kertoivat, että Venäjällä Donin Rostovissa alta kolmekymppisten nuorten miesten debatti Immanuel Kantin filosofiasta oli päätynyt nyrkein ja lopulta ilma-aseella esitettyihin argumentteihin. Paikallinen poliisi ei lehdistön uteluista huolimatta tarkentanut mistä Kantin filosofian osa-alueista oli väitelty tai mitkä argumentit olivat johtaneet käsittelyn sanojen tuolle puolen, tai oliko kumiluodin otsaansa saanut keskustelun respondentti vaiko opponentti.

Joka tapauksessa on selvää, että ainakaan keskustelun toiselle osapuolelle Kantin filosofia ollut niin helppoa ja yksinkertaista kuin J. E. Salomaalle. Immanuel Kantin esipuheessa Salomaa kertoo valmistautuneensa Kantin lukemiseen usein selitysteoksin, mutta lopulta Kant itse ilmaisi asiansa parhaiten. Selitysteokset olivat Salomaan mielestä vaikeatajuisempia kuin selitettävä itse.

Opiskeluaikoina 1990-luvun alussa Joensuun yliopiston historian opiskelijat pääsivät kerran iltapäivälehdistöön. Suomen historia proseminaarissa oli käyty ankaraa väittelyä, joka oli jatkunut tilaisuuden jälkeen ulkona nyrkein. Iltapäivälehdistö ei tiennyt raportoida mikä oli käsiteltävän työn aihepiiri tai mitkä väitteet olivat johtaneet ruumiillisten argumenttien käyttöön. Eikä manuaaliset voimanponnistuksetkaan olleet asiaa ratkaisseet, koska poliisille oli tehty rikosilmoitus josta toimittaja oli saanut jutunaiheen.

Henkilöön ruumiillisesti käyvien tai henkilökohtaista koskemattomuutta uhkaavien argumenttien esittäminen usein tyhjentää kaikkien kiistan osallisten ja kuulijoiden mielen. Kukaan ei osaa tarkasti kertoa, miten tilanteeseen oikeastaan päädyttiin. Tieteessä ongelmaa tavataan kutsua Wittgensteinin hiilihangoksi.

Lokakuussa 1946 juuri maailmanmaineeseen noussut Karl Popper ja yli kaksikymmentä vuotta aikaisemmin yhden ohuen tutkielman julkaissut Ludwig Wittgenstein kohtasivat Popperin esitelmätilaisuudessa. Popper ja Wittgenstein olivat kymmenen minuuttia kestäneessä kohtaamisessaan Popperin muistelmien mukaan puhuneet etiikasta kun Wittgenstein oli alkanut pyöritellä kädessään hiilihankoa. Wittgenstein oli tiukannut Popperilta edes yhtä moraalisääntöä. Nouseva filosofitähti oli omien sanojensa mukaan todennut ettei hiilihangolla lyöminen olisi kovin eettistä, jolloin Wittgenstein olisi heittänyt hangon käsistään ja marssinut ulos. Villimpiäkin versioita tarinasta on.

Cambridgen yliopistossa pidetyssä tilaisuudessa oli läsnä filosofian kerma. Mitä tilaisuudessa oikeastaan tapahtui ja mitä oli puhuttu, se on jäänyt ikuiseksi arvoitukseksi. Wittgensteinin hiilihanko. Samanlainen taitaa olla Donin Rostovin ilma-ase.

Päivittelemisestä

Tänään kello kuusi iltapäivällä jatkuvat Jatkokertomukset.

Sillekin alustan suosittelujen mukaisesti tein +Jatkokertomuksia -sivun.

Valikoima limasieniä

aumaset

hapsiset

häkkiset

kauluskiiluset

kelmuset

keriset

kiiluset

koruset

kultaset

kutuset

kuultoset

kuuraset

käämiset

lastuset

läkkiset

nukkaset

nuoraset

pamppuset

paransyljet

paranvoit

purkuset

putkiset

pystiset

rakkoset

siloset

solmuset

sompaset

sudenmaidot

sysiset

tahmaset

takkuset

terttuset

torvijalat

tunkuset

tupposet

tupsuset

tyynyset

tähtiset

varjoset

vaskiset

vispiset

vitiset

vähäset

Tieteen termipankki:

Luokka:

Limasienitaksoni

(via)

Runosarjakuva ja sarjakuvaruno

Sekä runoja että sarjakuvia harrastavan luulisi osaavan sanoa mitä runosarjakuva tai sarjakuvaruno on. Asia tuntui mielessä kilpistyvät molempien määritelmiin. Koska molempien taidemuotojen määrittely-yritykset ovat jo itsessään runoutta tai (meta)sarjakuvaa, niin näiden yhdistäminen tuntui tuottavan jompaa kumpaa. Ei runosarjakuvaa eikä sarjakuvarunoa.

Oulun sarjakuvaseuran lukupiirissä elokuussa keskustelimme taidemuotojen yhdistelmistä. Kukin osallistuja sai tuoda esimerkin/esimerkkejä mahdollisista runon ja sarjakuvan liitoista. Mika Waltarin ja Asmo Alhon Kieku ja Kaiku -sarjakuvissa kuvien alla kulki riimitelty teksti. Tämä lienee vanhin esimerkki taidemuotojen yhteistyöstä. Samanlaisia tuotettiin jo 1800-luvulla, kun kustantajat eivät luottaneet Wilhelm Buschin kuvasarjat tulisivat puhtaana kuvailmaisuna, sanattomana sarjakuvana ymmärretyiksi. Lapsille sopivat riimit opastivat sanallisesti kuvassa tapahtuvaan.

Riimittelyn lisäksi runouden toinen klassinen ominaisuus on lyyrisyys. Lukupiirissä ehdotettiin runosarjakuviksi lyyrisiä, herkkiä sarjakuvia, esimerkiksi Anne Muhosen tai Tiina Pystysen töitä. Jälkimmäisen yksi teos onkin Runousoppi (WSOY 2004). Lisäksi puhuttiin klassisten runoelmien tai eeposten sarjakuvaversioista, Kalevalan ja Odysseian useistakin eri versioista. Laululyriikoita ovat kuvittaneet monet tekijät, esimerkiksi Petri Hiltunen The Doorsia. Kauhusarjakuva tuntee paljon versioita Edgar Allan Poen runoista.

Kirjastoluettelot tuntevat yhden sarjakuvarunoteoksen, Eppu Nuotio ja Jusa Hämäläisen Kuusivuoden (Tammi 2011). Tämä sijoittuu Buschin perinteeseen. Helsingin sarjakuvafestivaaleilla viime viikonloppuna julkistettiin Solja Järvenpään toimittama Tappajamummo ja muita runosarjakuvia (ntamo 2013).

Kaikki edellinen on johdantoa seuraavaan. Sarjakuvan läänintaiteilija Järvenpää kertoo Tappajamummon esipuheessa miten hänelle vinkattiin runoilijoiden joukossa olevan paljon taiteelliselta ilmaisultaan samanhenkisiä ihmisiä kuin sarjakuvatekijöissä.

Järvenpään yhdistämät kahdeksan runoa ja sarjakuvatekijää osoittavat jakojäännöksemättömästi myös nykyrunon ja sarjakuvailmaisun istuvan hyvin yhteen. Erityisen ilahduttavia muotoja on syntynyt J. K. Ihalaisen ja Jukka Tiluksen ja Rauni Anita Martikaisen ja Tommi Hämäläisen yhteistyönä. Tilus on kuvittanut Ihalaisen kauppakeskusretken, Hämäläinen Martikaisen ukin sota-asennon.

Nämä kokeilutkin osoittavat, ettei sarjakuvaa ja runoa tarvitse alkaa erikseen yhdistämään. Taidemuodoilla on jo vakiintuneet keskinäiset vaikutuskanavat, ja niitä käytetään. Nimityksissä tosin ei taiteiden lajeja yhdistetä toisiinsa.

 

Ulos aurinkokunnasta

Nasan vuonna 1977 matkaan lähettämä Voyager 1 on nyt varmasti aurinkokunnan ulkopuolella. Aurinkokunnasta sateliitti poistui ilmeisesti jo viime vuoden elokuussa, mutta vasta nyt tiedot ovat niin varmoja, että asiasta on voitu kertoa.

Samoihin aikoihin lähetetty Voyager 2 on kulkenut hieman eri reittiä suurten planeettojen ohitse ja ilmeisesti sekin on jo poistunut aurinkokunnasta. Voyager 1 kulki Titanin ohitse, Voyager 2 kulki lähempää Uranusta ja Neptunusta. Voyager 1:n nopeus on suurempi kuin sisaraluksensa. Ykkönen matkaa 17,6 kilometriä sekunnissa, kakkonen 15,6.

Varovaisuuden Voyagereiden sijainnista ymmärtää eräiden teorioiden kautta. On nimittäin esitetty, että heliösfääri suojaisi avaruudessa kulkijoita. Aurinkokunnasta ja siten heliosfääristä poistuttuaan alukset joutuisivat tähtien välisessä avaruudessa niin ankariin olosuhteisiin, että ne tuhoutuisivat. Näin ei siis ole tapahtunut, ja tuo teoria taitaa olla väärä.

Voyagereiden lähettämisaikaan liittyy eräs koulumuisto. Kirjoitin aineen näistä suuria kaasuplaneettoja ja ulkoavaruutta tavoittelevista sateliiteista. Opettajalta oli jäänyt uutiset Voyagereista näkemättä, eikä hän tiennyt sellaisten olemassaolosta. Niinpä juoduin puhutteluun, jossa terotettiin ettei asia-aineissa saanut keksiä juttuja, kertoa satuja.

Yritin puolustautua, että sellaiset Voyagerit ovat taivaalla ihan oikeasti, mutta se ei auttanut. Opettajan mukaan sateliitteja ei voinut niin kauas lähettää.

Mutta siellä ne opettajan tiedoista huolimatta edelleen kulkevat ja lisäävät tietämystämme maailmankaikkeudesta ainakin 2020-luvulle saakka.

Lascaux'n luola

Tänään vuonna 1940 löydettiin Lascaux'in luolan maalaukset. Esihistorialliset kuva 15 000 - 25 000 vuoden takaa hämmästyttivät ja ihastuttivat. Luolassa asuneiden esihistoriallisten ihmisten tekemät härät ja muut eläimet antoivat vaikutteita myös nykytaiteeseen.

Lascaux'in luolaan ei ihmisillä ole ollut asiaa pitkiin aikoihin. Turistit ovat voineet tutustua luolasta tehtyyn kopioon vuodesta 1963 lähtien. Kaikesta varjelusta huolimatta alkuperäiset maalaukset ovat nyt tuhoutumassa. Eivät nopeasti, mutta hitaasti ja varmasti. Ehkä jo löytäjien hengitysilmassaan tuomat pöpöt ovat alkaneet syödä seinämaaleja. Ehkä keino maalausten säästämiseksi vielä keksitään.

Lounais-Ranskassa sijaitseva luola otettiin Unescon maailmanperintöluetteloon jo vuonna 1979. Luola on dokumentoitu monin eri tavoin. Maalauksiin ja luolaan voi tutustua vaikka omalta päätteeltään:


* Grotte de Lascaux

Juhani Aholla, Juhani Aholta

Tänään 1861 Väärnin pappilassa syntyi Johannes Brofelt, sittemmin Juhani Ahona tunnettu kirjailija. Hänen isänsä toimi 55 vuotta Iisalmen seurakuntien palveluksessa, Väärnistä Lapinlahdelta perhe muutti Mansikkaniemen pikkupappilaan Koljonvirran maisemiin. Jälkimmäinen toimii nykyisin Juhani Ahon museona, edellisessä kesäisin esitetään Ahon näytelmiä.

 Kesällä kävin museoreissuilla myös Juhani Ahon museossa.

Tässä blogissa olen julkaissut joitakin Ahon kirjoituksia. Ehdoton klassikko on Siihen aikaan kun isä lampun osti, jonka perusteella laadittiin Iisalmen maalaiskunnan vaakuna. Ahon Vaihduksissa oli ensimmäinen suomalaisessa lehdistössä julkaistu henkilöhaastattelu. Toimittaja Aho jututti Minna Canthia ja Karl August Tavaststjernaa kieli- ja teatterikysymyksistä. Ruotsissakin jo varhain julkaistu Sasu Punanen on vaikuttanut suomalaiseen saunakulttuuriin.

* Siihen aikaan kun isä lampun osti

* Vaihduksissa

* Sasu Punanen

Jatkokertomuksissa on kolme Ahon novellia ja juttu siitä miten Aho huomioitiin Italian lehdistössä.

* Työn orjia

* Korpela gubbarna (käännös ruotsiksi)


* Mennyttä kalua

* Juhani Ahon Tuomio Italian aikakauskirjallisuudessa

The Derk Isle

Uutiset Isosta-Britannista kertoivat, että Tinttiä on käännetty jälleen uudelle kielelle. Tai oikeastaan uudelle murteelle, skotlannin murteelle. Käännöksen teki Glasgow'n yliopiston Susan Rennie.

Murresarjakuva-albumeiden pahin buumi on jo laantunut. Suomessakin eri murteilla on luettavissa Asterixin, Harald Hirmuisen ja Aku Ankan seikkailuja. Tintit eivät suomen murteille ole kääntyneet.

Maailmalla Tintti taisi kuitenkin olla murrebuumin aloittaja. Ensimmäinen murrealbumi taisi olla jollakin Belgian vallonien (ranskan) murteella, nykyisin Tinttejä on saatavissa peräti seitsemällä eri vallonimurteella ja lukuisilla muilla ranskan eri murteilla.

Samaan aikaan skottimurteen kanssa ilmestyy gaelinkielinen Mustan saaren salaisuus, An T-Eilean Dubh. Nämä nyt syyskuussa ilmestyvät albumit ovat alkusysäys tulevalle: lokakuun lopulla ilmestyvä Asterix ja piktit julkaistaan myös gaeliksi ja skotiksi.

Mikäli netissä oleva listaus eri kielillä ja murteilla julkaistuista Tinteistä pitää paikkansa, niin gaeli ja skotti ovat 98. ja 99. Tintin kieli/murre.

Sata on siis piakkoin tulossa täyteen.

Ison-Britannian pienistä kielistä Tintti on jo aikaisemmin käännetty walesiksi. Vieressä olevaa wales-painoksen kantta katsoessa ei ihmettele yhtään, että brittikoomikot ovat vitsailleet kielen puhujien kustannuksella.

Walesiksi on saatavissa yli puolet Tintti-albumeista: Mwg drwg y pharo, Yr ynys ddu, Teyrnwialen Ottokar, Y cranc â'r crafangau aur, Y seren wib, Cyfrinach yr Uncorn, Trysor Rackham goch, Anialwch yr aur du, Llwybr i'r Lleuad, Ar lleuad lawr, Cawl erfyn efflwfia, Tintin ar Dyn-eira dychrynllyd ja Awyren 714 i Sydney.

Yle radioaalloilla 87 vuotta

Tänään 1926 aloitti Suomen Yleisradio lähetyksensä. Yhtiö oli perustettu saman vuoden toukokuun lopulla. Kyseessä oli siis radiokanava, joka parissa vuodessa tuli kuulumaan lähes koko valtakunnassa ja ainoana valisti ja sivisti kansaa vuoteen 1963 saakka. Tuolloin kanava jatkoi Yleisohjelma -nimikkeen alla, toinen, uusi kanava oli Rinnakkaisohjelmaa.

Nykyisin Yle Radio 1 jatkaa perinnettä. Kanava ei kunnioitettavien perinteidensä vuoksi mahdu mihinkään profilointeihin, joita kuuntelijatutkimuksien perusteella tehdään. "Yle Radio 1:n profiili on aivan mahdoton", ovat markkinatutkijat kanavalla useaan otteeseen todenneet. Silti yli puoli miljoonaa suomalaista kuuntelee kanavaa päivittäin.

Kanavan ulkoiset puitteet ovat viralliset ja muodolliset. Kuuluttamosta kerrotaan tulevat ohjelmat, ja rauhallinen kuuluttajan ääni erottaa hyvin eri tyyppiset ohjelmat toisistaan. Muodollisissa puitteissa on mahdollisuus tehdä paljon syvällisempiä tai jopa anarkistisempia sisältöjä kuin näennäisen epäsovinnaisissa äänimaailmoissa. On mahdollisuus "yleisohjelmaan" kuuntelijoiden segmentoinnin sijaan.

Tyytyväinen kuuntelija onnittelee!


Tänään klo 10.05 ohjelmistossa on Roman Schatzin Maamme-kirja, jossa naureskeleva suomensaksalainen haastattelee M. A. Nummista. Sen jälkeen Kare Eskola soittaa Välilevyjä.