Ensimmäiset kivet

Oulun ev.-lut. seurakuntien julkaisema Rauhan Tervehdys on pakinapalstallaan 1. kivi heitellyt ensimmäisiä kiviä vähän joka suuntaan viimeisen vuoden. Eilen ilmestyneessä lehdessä (n:o 4 29.1.2009) pakina vakiopaikalla takasivulla kerrottiin "kiven osuneen ja tehneen kipeää".

Puolen päivän jälkeen Helsingin Sanomat tiesi kertoa, että osunut ja kipeää tehnyt kivi oli (koti)äitiyttä ja suurta lapsilukua käsitellyt pakina (Lapsi - avain taivaaseen, n:o 3). "Sitä autuaampi sielu" mitä enemmän lapsia on maailmaan saattanut.

Lehtien palstoilta saa lukea tämän tästä kuinka nuutuneiden äitien ja isien pitäisi antaa toisilleen laatuaikaa ja keskittyä kahdenkeskisen suhteen ylläpitoon työn, kodin, lasten hoitamisen ja talonrakennuksen lisäksi. Sitä aviollista kohtaamistakin on liian vähän, kun ruuhkavuosiaan viettävät ihmisparat eivät jaksa edes toteuttaa maantäyttökäskyä arjen pyörityksen keskellä.

Turhaa valitusta. Onhan niitä lapsia tehty ennenkin, vaikka on samalla kuokittu peltoa, kärsitty puutetta ja nälkää. Torpissa asuttaessa ja pettua syödessä laadullinen kohtaaminen on saattanut olla noiden elämän kovettamien sielujen ainoa ilo, jopa arjen pyhittävä tuokio. Silloin lapsilla on tavoiteltu paitsi taivaspaikkoja myös lisätyövoimaa pelloille.

Lisäksi todetaan, että puheet tulevasta työvoimapulasta voitaisi lopettaa jos ihmispolot yhtyisivät.

Hesarissa ja sen lähteessä Kotimaassa hyllytyksen syynä pidetään citykanien ja (lestadiolaisten?) suurperheiden äitien rinnastamista. Mutta mielestäni tuo yllä siteerattu on oikeampi syy.

Samaan poleemiseen tyyliin on käsitelty uskon ja elämän eri osa-alueiden suhteita aikaisemmissakin pakinoissa. Alkuvuoden aikana on heitelty arhinmäkeläisiä graffitien ymmärtäjiä (n:o 1) ja sotaveteraaneja (n:o 2).

"Suomi ei ollut enkeli toisessa maailmansodassa", oli pakina otsikoitu pari viikkoa sitten. Jutussa todetaan, että Suomi ja suomalaiset syyllistyivät sotarikoksiin ja jatkosodan aikana kansan moraalinen selkäranka romahti. Seurauksena oli "vilunkipeli ja seksuaalinen holtittomuus".

Veteraanien myötäsukaan silittäminen juhlapuheissa on saanut heidät itsensäkin melkein kokonaan unohtamaan tekemänsä kauheudet. Pakinoitsija vaati realistisen kuvan esiinnostamista.

Mielenkiintoisella tavalla ensimmäisten kivien heittely on osoittanut, missä piilee nyky-yhteiskunnan kipupiste. Veteraanejakin saa jo moittia, mutta ei äitejä, vanhemmuuden ja työn yhdistämisen hankaluutta. Se lienee jokaisen oma henkilökohtainen valinta ja perheen ulkopuolisella yhteiskunnalla ei ole siihen mitään osuutta?


Olen ollut ymmärtävinäni, että pakinasarja liittyy kirkon itsetutkiskeluun kiihtyvän jäsenkadon keskellä. Oulun seurakunnissa on muutoinkin uskon ja arjen kysymyksiä käsitelty poleemiseen, ihmisiä puhuttelemaan pyrkivään sävyyn.

Oulun seurakunnat ovat palkanneet Ville Rannan pitämän henkilökohtaisia uskonnollisia pohdintoja sisältävää sarjakuvablogia sivuillaan. Rantakaan ei lukijoita päästä helpolla.

Eikä tarvitsekaan päästää.


***

* Villen Rannan sarjakuvablogi Oulun ev.lut.-seurakuntien sivuilla.
* Rauhan Tervehdys, lehdet löytyvät sivujen arkistosta pdf-muodossa vuoden 2006 alusta.
* Ville Rannan ekortteja seurakuntien sivuilla (yllä kuvassa yksi näistä).
* Kotimaan juttu pakinan hyllyttämisestä. -- Aikaisemmin on älähtänyt armeijan henkilökunta.