Art Spiegelman: Tornittomuuden varjo

YLE Teeman pari vuotta sitten esittämässä dokumenttisarjassa Ammatti: Sarjakuvapiirtäjä esiteltiin kuulujen tekijöiden töitä ja työtapoja. Tosin kaksi heistä oli kohdannut lähes ylitsepääsemättömän julkaisukynnyksen, eikä olekaan saanut aikaiseksi juuri mitään vuosiin.

Absurdeissa maisemissa ja juonenkäänteisstä muun muassa Atlantin valtameren toisella A-kirjaimella seikkailevan Filemonin uusin seikkailu on jo 30 vuoden takaa, eikä tekijä Frediltä taida kovin pikaisesti mitään uutta olla odotettavissa. Absurdi komiikka on herkkä laji. Hyvin herkkä.

Maus-kirjoillaan (suomeksi WSOY 1990, 1992) maailmanmaineeseen 1980-luvun lopulla noussut Art Spiegelman pystyi ohjelmassa itsekin arvioimaan julkaisemattomuuden syitä. Suosio tuli yllättäen, hän ei ollut osannut varautua sellaiseen lainkaan. Kynnys sen myötä uuden tekemiseen nousi liian suureksi. Kovasti hän harmitteli, ettei Mausin toisen osan jälkeen ollut ehtinyt aloittaa minkään muun tekemistä.

Ei Spiegelman ole jäänyt laakereillaan lepäämään, terävä ja tarkkanäköinen sarjakuvan teoreetikko ja -historioitsija hänestä on tullut. Spiegelmanin ajatuksia on Suomessakin sovellettu, muun muassa Päivi Arffman kulttuurihistorian väitöksessään (Comics go underground, 2004).

Syyskuun 11. päivän iskut 2001 New Yorkin kaksoistorneihin olivat kuitenkin sellainen paukku, että Spiegelman sai jotain uutta aikaiseksi. Pari kuukautta iskujen jälkeen hän alkoi piirtää tuntojaan iskun aiheuttamasta ahdistuksesta, parin vuoden työ tuotti kymmenen sarjakuvasivua.

Vuonna 2004 nuo valituissa laatulehdissä Euroopassa ja Yhdysvalloissa julkaistut kymmenen sivua julkaistiin varsin erikoislaatuisena jättikirjana In the Shadow of No Towers. Sivut ovat paksua päällystettyä kartonkia, aivan kuin ihan pienimmille ihmisille tarkoitetuissa vauvakirjoissa. Sarjakuva on painettu vaakasuunnassa aukeamittain. Loppuun Spiegelman on koonnut joitakin inspiraation lähteitään 1900-luvun alun alusta.

Kirja on hankala saatava. Kesäkuussa 2009 Yhdysvaltain Suomen suurlähetystö oli lahjoittanut kappaleen sitä Oulun yliopistonkirjastoon, mistä Obaman hallinnolle kiitos. Republikaanihallinto tuskin teosta olisi ympäri maailman jakanut, Spiegelman ei George W. Bushia sarjakuvassaan juurikaan säästele.

Spiegelmanin uusissa sivuissa näkyy, että hän on viettänyt todella paljon aikaa vanhojen sanomalehtien sunnuntaisarjakuvasivujen parissa. Rakenteeltaan sivut ovat moderneja sovellutuksia vanhasta, jokaisella sivulla on runsaasti viitteitä sarjakuvan historiaan. Krazy Kat, Kissalan pojat, Keltainen kakara, Pikku Nemo ja monet muut. Myös Spiegelmanin omat hiirihahmot ovat mukana.

Ensimmäisellä sivulla on mukana Ally Sloper strippi 1800-luvun lopulta. Vitsisarjassa Ally tulee humalassa kotiinsa, ja huolettomasti heittää kengän jalastaan. Se mäjähtää lattiaan kovaäänisesti. Toisen kengän Ally riisuu huolellisesti ja mahdollisimman hiljaa. Hattu päässä hän alkaa nukkua humalaansa pois.

Ally Sloper ehtii nukkua ruudun verran kun alakerran naapureiden kiroilu herättää hänet. "Pudota jo se toinenkin kenkä, että me pääsemme nukkumaan!"

Tämän Spiegelman nimeää parhaaksi metaforaksi kuvaamaan 2000-luvun alun amerikkaa. Toisen Jihad-kengän putoamista taidettiin hartaasti odottaa, turhaan.

Tornit kummittelevat esiin joka käänteessä, myös kuvallisessa ilmaisussa. Sarjakuvaruudut kääntyvät pikku hiljaa, sivulta katsottuna ruuduista tulee pilvenpiirtäjäpari. Yksi sivuista on ruudutettu kahdeksi torniksi.

Spiegelman ei pidä siitä, että iskuista tuli Bushin politiikan väline. Miksi ihmeessä tapahtuma johti isänmaallisuuden korostamiseen. Miksi jokaisella amerikkalaisella pitäisi olla amerikkalaiset sankarit? Arabeilta vietiin oikeus ajatella, että Amerikassa saattaisi olla jotakin huonoa, korjattavaa tai uudistettavaa.

Jo loppukesällä 2003 hän toteaa tornien tuhosta tulleen elämää suuremman myytin, joiden muisto alkaa haalistua. Tragediasta muuntuu transvestiaksi, kun tuhannet republikaanien cowboysaappaat laskeutuvat paikalle, jossa tornit olivat.

In the Shadow of No Towersin loppuun Spiegelman on koonnut muutamia näytteitä sarjakuvista, jotka hänen mielestään kuvastavat tapahtunutta. Viimeisenä on Geo McManuksen Vihtori ja Klaara vuodelta 1921. Vihtori on Pisassa Italiassa ja häntä kovasti huolettaa kaupungin kuuluisan tornin tila. Vihtori herää painajaiseen, että Pisan kalteva torni kaatusi rytkähtäen. Tuettuaan tornin lankuin Vihtori voi tuudittautua levolliseen uneen.

In the Shadow of No Towers osoittaa, että Spiegelmanista on tullut täysiverinen sarjakuvan teoreetikko, niin hyvässä kuin pahassakin. Teoria ja lukuisat viitteet sarjakuvan historiaan tekevät työstä raskaan luettavan, tosin aihekin on painostava. Sivut ovat näyttäviä ja paljon kiintoisia yksityiskohtia sisältäviä, mutta sarjakuvalle oleellinen näennäinen kepeys ja helppous puuttuu. Teoreetikolta käytännön työ ei enää suju. Mutta mikä olisikaan parempi tapa esitellä uutta sarjakuvateoriaa kuin sarjakuva? Toivottavasti esitetyt ideat löytävät käyttäjiä sarjakuvan tekemisen arjessa puurtavien töihin.