tiistai 13. lokakuuta 2009
Spandrillit ja luokkataistelu
Slavoj Žižek on hämmästyttänyt New Yorkissa pitämällä Jack Tilton Galleryssa puheen arkkitehtuurista viime huhtikuussa. Uusimmassa International Journal of Žižek Studiesissa (IJŽS Vol 3, No 3) Lahiji Nadir raportoi kuulemastaan.
Žižekin puhunnan otsikkona oli Architectural Parallax: Spandrel and other Phenomena of Class Struggle (Arkkitehtuurin havainnointi eri kulmista: spandrilli ja muita luokkataistelun ilmiöitä). Kun esitelmälle tällainen otsikko laitetaan, odotettaa sivistynyt kuulija luonnollisesti, että puhuja aikoo ruotia arkkitehtuurin sosiaalista eriarvoistamista.
Žižekin tapauksessa kuulijan ei pitäisi tehdä ennakko-oletuksia. Lahiji Nadirin arvioiden mukaan tällä kertaa rämäpääfilosofin uuden aluevaltauksen tekeminen epäonnistui.
Spandrillit ovat, kuten Taidehistorian sanastosta (pdf) tarkistin, kolmiomaisia alueita kaaren yläosan vieressä tai arkadissa kahden kaaren välissä. Se voi olla myös portaiden alle jäävän kolmiomaisen alueen peite.
Kaariholvistossa spandrillit ovat rakennusta ulkoa katsovien huvitukseksi, sisällä asuvien arvostuksen nostattajia.
Mitenkään kylmiksi Žižek ei kuulijoitaan jättänyt. Heti aluksi hän kertoi olevansa itselleen uppo-oudolla alueella, ja tietämyksensä arkkitehtuurista perustuvan kovin toissijaisiin lähteisiin. Samalla hän tuli kertoneeksi, ettei hänen unelmatalossaan olisi lainkaan olo- ja makuuhuoneita. Portaikot, vessat ja varastohuoneet viehättävät häntä eniten.
Vessat on tiedetty jo aiemmin Žižekin mielenkiinnon kohteiksi. Youtubessa on pätkä, jossa hän filosofoi eri kansanluonteista wc-pönttöjen kautta (yllä).
Toilettia laajemmin arkkitehtuuria ajatellessaan Žižek päätyy tylsään lopputulemaan, että arkkitehtuuri on näkökulmasta riippuvaa. Siis taloa, rakennelmaa katsovan sijaintipaikasta riippuvaa, luokkataistelu arkkitehtuurissa voi ilmetä ainoastaan ylimääräisissä, rakenteiden kannalta turhissa paikoissa. Niinkuin spandrilleissa.
Todisteeksi Žižek nostaa Moskovan. Stalin rakennutti runsaasti uusgoottilaista barokkia kaupunkiin, ja nyt, oligarkit rakennuttavat jotakin, joka olisi paras määritellä uusstalinistiseksi arkkitehtuuriksi. Kertaustyylejä "onnellisilta" ajoilta, Suomestakin tuttu ilmiö.
Lahiji Nadir ei ole vakuuttunut esityksestä, mutta yllyttää Žižekiä eteenpäin. Pitää yrittää. Jos epäonnistuu, niin pitää seuraavalla kerralla yrittää epäonnistua vielä enemmän! Kyllä palaset vielä paikoilleen loksahtavat.
* In Interstitial Space: Zizek on "Architectural Parallax" International Journal of Žižek Studies 3(2009):3.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
LinkWithin
Viimeisimmät kirjoitukset
Powered By Blogger Widgets
2 kommenttia:
Loistavaa. Saamme lisää tulkinnallista lisävalaisua tähän rakentamisen pimeyteen. Hermeneuttinen kehäsilmukka aiheilun ympärillä kiristyy, ja joskus saavutamme lopullisen totuuden siitäkin, kuinka kaupungit tulee rakentaa niin, kuin on vain oikeus ja kohtuus. Kyllä se siitä. Syvyys syvenee, leveys levenee ja laajuus laajenee.
Allekirjoittaneella on myös suuri kokoelma julkisten rakennusten julkisia wc:itä esittäviä kuvia, eri puolilta maailmaa. Samoilla linjoilla ollaan Zizekin kanssa siinäkin suhteessa. Kuitenkaan pointtini ei ole niinkään filosofinen, kuin käytännöllinen. ...Siis siinä mielessä käytännöllinen, että rakennettu wc todistaa pitkälti sen, kuinka uljaaseen loppuun ja viitseliäästi on päätetty todella sijoittaa ajatuksia ja fyrkkaa rakentamiseen, eikä vain tehdä jotain Potemkinin kulisseja.
Ajattelinkin tässä joku päivä aloittaa esittelysarjan aiheesta. Mutta sitä ennen jotain muuta, jos jaksaa.
ps.
Kyylläkyllä. Onhan ne aika erektiivisen uusgoottimaisia ne naapurin 1930-1950 -lukujen pilvenpiirtäjät, yksittäisinä rakennuksina. Muttamutta: Eikös ne kuitenkin ole kokonaisuutena nuo adien ja isäaurinkoisten ynnä muiden, kaupunkirakenneuudistukset olleet lähinnä sellaisia uusklassisistisia aksiaalisommitelmia, aukioineen ja paraatibulevardeineen? Sen jo paroni Haussmann osas, jyrätessään Pariisin goottikorttelit mennen tullen, edes takas, alempaa ja ylempää alaluokkaa metsästellessään.
psps.
Alkaiskohan se luokkataistelu sitten kun vuokrataloja ei enää olis muille asiakassegmenteille kuin ylemmälle keskiluokalle, vuokran suuruuden puolesta tyrkyllä, parin sukupolven ajan. Mene tiedä. Saa nähdä. Enpä tiedä mihinkä se segregaation vallihautamainen raja tulee tässä kohtsillään piirtymään entistä syvällisemmin.
pspsps.
Erica Jong: Lennä, uneksi (Fear of Flying, 1973). Sisältää myös lyhyen, mutta sitäkin mielenkiintoisemman analyysin liittyen vessanpönttöjen muotoiluun, suhteessa kansanluonteisiin. Minusta se oli hyvin uskottava. Esimerkiksi englantilaiset saivat tuntea vetäessään pyttyä tyhjäksi, olevansa veden siinä vaikuttavasti kohistessa, jälleen kerran kaikkien merien hallitsijoita. Ja saksalaiset puolestaan tyypillisellä pedanttisella tarkkaavaisuudellaan pääsivät analysoimaan tuloksensa sisältöä, ennen sen siistiä hävittämistä. Jne.
Hyvä että Jongista muistutit, mietinkin, että on pöntöistä joku aikaisemminkin jotakin maininnut. "Saksalaiset vessat ovat avain Kolmannen valtakunnan kauhuihin...", kuten Jong kirjoittaa.
Suomalaisesta perinteisestä vessasta ei taida kaupungistumisen lyhyen historian vuoksi olla erityisiä luonnehdintoja, lisäksi kun kesämökkikulttuuri on pitänyt suhteemme ulkohuoneisiin läheisenä. Suomalainen porsliinipönttö suoravetoisuudessaan lienee tavoitellut juuri huussia?
Kalevan kotiliitteessä muutamia viikkoja sitten kerrottiin, että ovat yleistymässä meillä amerikkalaistyyliset, seinään asennettavat sekähedelmäkeitto -malliset pytyt.
WC-tilojen suhteen toinen keskustelussa ollut seikka on naisten ehdolla suunnittelu (lue: miesvastaisuus). Nykysuunnittelussa yhä useammin pöntöt ovat sijoitetut madaltuvien kattojen alle niin, ettei seisaaltaan asioiva niitä kykene käyttämään. Siis miehetkin molemmilla asioillaan pakotetaan istumaan.
"Kyykkiminen on idässä elämän perustotuuksia", kirjoittaa Jong ja toteaa japanilaisten pyttyjen olevan lattiaan upotettuja.
Lähetä kommentti