keskiviikko 28. lokakuuta 2009

Pohjois-Suomen kirjamessut 4.-8.8.2010


Helsingissä pidettyjen kirjamessujen antia on saanut lukea monilta eri suunnilta lehdistä ja blogeista, tutut ovat väsyneitä ja tyytyväisiä, tai vain väsyneitä messureissun jäljiltä. Varmasti vielä viikon mittaan kaikenlaista kuullaan ja nähdään, yksityisesti ja yleisesti.

Ennen kirjoituksen aloittamista Ajankohtainen kakkonen raportoi messuilta suomalaisen satiirin tilasta ("Rakas vuosikirja"), ja Kainuun Sanomien nettilehdestä luen STT:n kertoneen uuden kävijäennätyksen synnystä (76 842).

Eilen Helsingin messujen jälkitunnelmissa Pohjois-Suomen messut lähestyvät ensi elokuisten Pohjois-Suomen kirjamessujen merkeissä. Oulussahan on muutamia kertoja järjestetty omia kirjamessuja, joiden käväjämäärä on lähennellyt kymmenesosaa Helsingin vastaavasta.

Ensi vuonna aiotaan päästä jopa puoleen pääkaupungin luvuista. Messut on siirretty touko/kesäkuusta elokuulle, ja ne järjestetään samaan aikaan Oulun suurmessujen kanssa.

"Suurmessuillahan vierailee perinteisesti jopa 30 000 - 35 000 messuvierasta", muistutetaan Pohjois-Suomen messujen kirjeessä.

Suurmessuillahan on esillä kaikenlaista mahdollista. Eikä siinä vielä kaikki.

"Kirjamessuilla on mukana myös musiikki", kertoo tiedote edelleen. Osa kirjamessualueesta on varattu musiikkiliikkeille jne.

Paljonhan messujen sisältö ja onnistuminen riippuu siitä, keitä näytteilleasettajiksi saadaan ja minkälaista ohjelmaa he mukanaan tuovat. Millaisia esitelmiä, keskusteluja ja suoria kontakteja, signeerauksia teoksiin on mahdollista saada.

Konsepti vaikuttaa nyt kovin laajalta. Ottautuvatko isommat alan toimijat tällaiseen?


Lisäys 2.8.:

* Kirjamessujen sivut ja ohjelma

Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset