1990-luvun alussa Kalevi Sorsa yritti lanseerata tämän päivän (17. heinäkuuta) Kansanvallan päiväksi. Heinäkuussa 1992 Savonlinnassa pidettiinkin oikeusmimisteriön järjestäminä suureelliset ja monimuotoiset juhlat, pääpuhujana Sorsa itse. Juhla ei kuitenkaan ottanut tulta alleen, ja kalentereistakin se jätettiin pois 1995.
Sorsan yksi peruste juhlinnalle oli suomalaisten yhteisten kesäisten juhlien puute. Kesälomakauden ulkopuolella suomalaisilla on liputuspäivä jos toinenkin, mutta kesällä vietetään kesäkuun neljäs puolustusvoimien lippujuhlaa, juhannuksena juhannusta ja sitten oltiinkin jo lokakuussa seuraavan valtion suositteleman juhlan kanssa.
Ehkä Sorsan ajatuksena oli antaa tunnustusta suomalaiselle kaupunkilaisuudellekin. Perin maaseutuvoittoisesti kesää on perinteisesti vietetty ja vietetään edelleenkin. Kesälesket vain kaupungeissa ja heitä on turha riehaannuttaa.
17. heinäkuuta Kansanvallan päiväksi valikoitui, koska 17.7.1919 valtionhoitaja Mannerheim vahvisti Suomen perustuslain. 1970-luvulla Perustuslaillinen Georg C. Ehrnrooth yritti samaista päivää Perustuslain päiväksi ajaa, mutta yhden miehen eduskuntaryhmä ei suuriin pystynyt. Jori-see, totesi kansa.
Mannerheimin vahvistama perustuslaki takasi siis kansanvallan, eikä toisena vaihtoehtona ollutta monarkiaa.
1990-luvun alussa, peräti samana vuonna 1992 Sorsan yrityksen kanssa, julkistettiin Eino Leinon päivä, toiselta nimeltään runon ja suven päivä. Virallinen siitä tuli 1998.
Kainuun Paltaniemen runoniekka on päivänsä ansainnut. Ei siinä mitään.
Maakuntien kautta kautta Kansanvallan päivääkin yritettiin lanseerata. Eikö Helsingissä ministeriössä osattu kuvitella muuta kesäistä väkirikasta kaupunkia kuin oopperajuhlia viettävä Savonlinna?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti