lauantai 6. marraskuuta 2010

Mielensäpahoittaja neljänteen painokseen



Eilen sain viimein käsiini Tuomas Kyrön Mielensäpahoittajan (WSOY 2010). Jotenkin on niin sattunut, että kirjaa havitellessani se on aina ollut loppu. Viime viikolla Kyrö oli Oulun Akateemisessa signeeraamassa teostaan, mutta tuolloin olin etelämmässä.

Nimiölehden taustasta saatan lukea: "neljäs painos".

Teoksen menestys on ehkä ollut yllätys kustantajalle. Onhan se jo kerran julkaistua tekstiä, Antti Litja on näitä ääneen lukenut Radio Suomessa.

Kerran 1990-luvulla satuin Jyväskylässä samaan pöytään Gummeruksen kustantaja Salojärven kanssa. Hän oli iloinen, koska sinä vuonna julkaistu Raija Orasen kirja oli myynyt niin hyvin. Hänellä ei teoksen suhteen ollut ollut suuria odotuksia, koska teksti oli kerran julkaistu, eli esitetty tv-sarjana MTV:llä.

Ostava yleisö oli kuitenkin hankkinut kirjaa kymmenintuhansin kappalein, vaikka tarina oli televisiosta tuttu.

Liekö pohdinnat WSOY:llä kulkeneet samaa rataa? Kuka ostaisi kirjan, jonka sisältö julkisen palvelun Yleisradiossa on kaikelle kansalle ilmaiseksi luettu?

Neljäs painos osoittaa, että kiinnostusta on. Kirjoja painetaan, ja kauppa käy niin ettei kaikille halukkaille kappaleita ole koko ajan tarjolla.

Isot talot ovat perustelleet omaa asemaansa muun muassa sillä, että niillä on mahdollisuus järjestää laaja ja kattava jakelu myyntiverkostoihin. Ennakolta tiedettyjen menestysteosten osalta se hyvin toimiikin.

Mutta Kyrön menestys on tainnut tulla yhtiölle nurkan takaa.

Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun tätä tulin miettineeksi. Vanhoja, viidentoista vuoden takaisiakin tuli mieleen. Mutta on onneksi oma blogi, jossa purkaa tuntoja niin etteivät mene suonet tukkoon ja sydän leikkaa kiinni.

Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset