Perjantaina ja lauantaina Iin työväentalolla (tosin talon nimen ensimmäinen kirjain peitettynä) vietetty Iik! kauhuelokuvafestivaaleja. Nyt yhdeksännen kerran järjestetyt juhlat ovat kasvaneet pikkuhiljaa vuosien mittaan, juhlilla tehtiin nyt näytöskohtainen kävijäennätys. Robert Wienen Tri Caligarin kabinettia vuodelta 1920 pääsi seuraamaan 185 katsojaa.
Työväentalon sali oli ääriään myöten täynnä, järjestäjät etsivät saliin lisätuolejakin, ja silti osa halukkaista jäi ulkopuolelle. Wienen mykkäelokuvasta esitettiin 35 mm:n restauroitu ja värisävytetty kopio, ja näytöksen säestivät 1920-luvun hengessä Ukule Igor & Antti Utriainen duo.
Tri Caligarin kabinetti yllätti lavastuksellaan. Mielisairaalaan lopulta päätyvään kerrontaan sopi mainiosti jonkinlainen vääristynyt art nouveau.
Wiene oli suunnitellut elokuvasta kansanperinteeseen pohjautuvaa pelottelutarinaa, jossa unissakävelijän ennustukset totetutuvat täsmällisen varmasti. Tuottajat pitivät tuotosta liian makaaberina, ja heidän vaatimuksestaan elokuvaan lisättiin mielisairalaan sijoittuva kehyskertomus.
Kuten festivaalien ohjelmalehtisessä kerrotaan, tämä kehyskertomus tekee elokuvasta nykykatsojalle oikeastaan mielenkiintoisemman. Syntyi myös (tiettävästi ensimmäinen) yllätysloppu, joka käänsi kaiken aikaisemmin nähdyn kokonaan uuteen valoon.
Teknisesti taidokkaasti toteutettu Mardröm kuitenkin suhtautui liian vakavasti aiheeseensa ja falski yhteiskuntakritiikki täydensi sisällöllisiä puutteita. Ehkä lyhärin hienous avautuu vasta myöhemmin.
Yleisö äänesti suosikikseen Joonas Kesäniemen zombiepätkä Huvilan.
Pääosassa ohjelmistossa oli vanhassa 60- ja 70-lukujen kauhussa. Boris Karloffilta oli mukana kolme elokuvaa, jotka perustuivat vanhoihin kauhuklassikkoteksteihin. Die, Monster, Die! (1965) ja The Crimson Cult (1968) perustuivat H. P. Lovecraftin kertomuksiin ja Black Sabbathin (1963) episodien taustakirjoittajina toimivat Tsehov ja Tolstoi.
Ensivuodeksi järjestäjät lupailivat isompia juhlia merkkivuoden kunniaksi.
2 kommenttia:
Ihan pieni oikaisu: kaikki halukkaat saatiin kuin saatiinkin mahtumaan saliin Caligari-näytökseen. Osa katsojista päästettiin yläparvelle seuraamaan elokuvaa ja ilmeisesti elokuvakoneen rätinä ei häirinnyt heitä vaan loi vain lisätunnelmaa ;)
Kiitos tarkennuksesta. Salin ja ihmispaljouden keskeltä asian seuraaminen ei oikein kunnolla onnistu, ja parempi että näin päin kävi.
Lähetä kommentti