 |
| Herzogin Fata morganan maisemia. |
Eilen Oulun Elokuvakeskus aloitti Werner Herzogin elokuvien kavalkadin. Studiossa on luvassa Goethe-Instituutin tuottama sarja Herzogin vähemmän tunnettuja töitä ja henkilökuvia ohjaajasta. Filmejä esitetään lähes joka päivä parin viikon ajan, sarja päättyy 17. tammikuuta esitettävään Christian Weisenbornin ohjaajakuvan Was Ich Bin, Sind Meine Filme toiseen osaan vuodelta 2009. Valikoima vaikuttaisi sopivalta täydennykseltä Yle Teemalta Kino Herzog-sarjan seuranneille.
Ohjelmisto alkoi Herzogin ensimmäisellä, lyhytelokuvalla Herakles (1962). Kymmenminuuttisessa Herzog kuvaa kehonrakentajia harjoittelemassa. Punttien nostelu vaikuttaa enemmän lihasten esittelemiseltä, väliin Herzog leikkaa kuvia nykyajan ongelmista ja kyselee kykenisivätkö kuvien miehet antiikin Herakleen/Herkuleen urotöihin?
Fata morgana (1971) ei helpolla katsojalle antaudu. Pitkä, kolmiosainen, pääasiassa Saharassa kuvattu, mihinkään elokuvatyyppiin asettumaton filmi (käsiohjelman mukaan essee-elokuva) tarjoilee erilaisia teeman alkuja, muttei vie niitä eteenpäin. Alun siirtymä lentokentältä aavikolle Raamattuun vivahtavine kertomuksineen on hieno, ja antaa odottaa jotakin ympäristötietoista esi-energiakriisikritiikkiä.
Mutta kerronta etenee toisaalle. Kolmiosainen rakenne antaa viitteen antiikkiin, uskomukseen, että tulevat ajat ovat aina menneitä huonommat. Mutta siitäkään ei täysin pidetä kiinni.
Vasta elokuvan näkemisen jälkeen käsiohjelmasta luin, että Herzogin ajatuksena oli tehdä "Andromedasumun olioiden Uxmal–nimisestä planeetasta tekemä selostettu filmikertomus".
Ainakin terralaisen humanoidin silmin lopputulos oli vieras. Erityisesti mieleen jäi miten pienillä keinoilla lähes samanlaisiin kuviin onnistutaan luomaan vastakkaisia tunnelmia.
Ensimmäisen näytöksen päätti La Soufrière, ihka aito dokumenttielokuva vuodelta 1977. Herzog oli kuullut uutisista, että Goudaloupessa, Basse-Terren saarella oli La Soufrière-tulivuori purjautumaisillaan. Kaikki saaren 17,000 asukasta oli evakuoitu. Paitsi yksi.
Tuota ihmistä Herzogin piti päästä jututtamaan. Kahden kameramiehen kanssa hän lähti matkaan ja dokumentti syntyi. Tulivuoren kupeen kaupunki oli autio, pelottavan hiljainen ihmisetön. Koirat, aasit ja siat olivat sen ainoat asukkaat.
Villieläimet olivat ihmisten tavoin hylänneet saaren. Kaupungin satamassa oli massoittain hukkuneita käärmeitä.
Tulivuoren tuprauttelemat myrkkypilvet olivat estää paikalle jääneen ihmisen etsinnät. Viimein hän löytyi jututettavaksi. Löytyi pari muutakin saarelle jäänyttä.
Täysin varmaksi ennustettu tuho jäi kuitenkin tulematta. La Soufrière rauhoittui purkautumatta. Jäi vaikutelma, että Herzog olisi pettynyt. "Tämä oli elokuva täysin varmasta tuhosta, joka jäi tulematta", todetaan viimeisiksi sanoiksi. Tuhon kuviksi jäivät läheisellä saarella 1902 sattuneesta 30,000 ihmistä surmanneesta purkauksesta otetut valokuvat.
La Soufrière edustaa sellaista tinkimättömyyttä ja riskinottoa, joista Herzog on tullut kuuluisaksi. Eikä se dokumenttinakaan ollut huono.
Tänään Studiossa Herzog vie katsojat jälleen aavikkolle, kaksi kertaa. Luvassa on ensimmäisen Irakin sodan tuhoja kuvaava sanaton Lektionen der Finsternis (1991-92) ja Sahelin paimentolaisheimoa seuraava Wodaabe - Die Hirten der Sonne (1989).
* Werner Herzogin dokumenttielokuvia Studiossa 3.-17.1.2011.
7 kommenttia:
En tiennytkään tuosta Soufrière-dokumentista. Se olisi mielenkiintoista nähdä, kun ovat varsin tuttuja kulmia. Olen käynyt Guadeloupella kolme kertaa.
Tuo väkiluku 17 tuhatta kuulostaa kyllä liian pieneltä. Onko se kyseisestä dokumentista? En nyt pikaisesti löytänyt Basse-Terren puoliskon tuolloista väkilukua, mutta 2006 lukema on on 186 tuhatta. En usko, että väkiluku olisi tässä ajassa noin räjähdysmaisesti noussut. Puoliskon pohjoisosissa jotkin kaupungit, kuten Baie-Mahault, ovat kyllä kasvaneet nopeasti, mutta ne eivät lukuja selitä. Toisaalta ehkä pohjoisosaa ei lainkaan evakuoitu, koska tulivuori on eteläosassa.
Tuo 17 tuhatta kuulostaisi uskottavalta, jos on evakuoitu vain Basse-Terren kaupunki ja joitakin lähipaikkakuntia, kuten Baillif ja Saint-Claude.
Soufrière-tulivuori on muuten varsin komea paikka. Huipulle johtaa varsin helppo polku, joten kannattaa käydä kiipeämässä, jos tuolla päin liikkuu. Valitettavasti huippu on usein pilvessä. Minuakin onnisti säiden suhteen vasta toisella kiipeämiskerralla.
Luku 17,000 mainittiin dokumentissa. Taidettiin siinä mainita, että kyse oli Basse-Terren kaupungin asukasluku, mutta koko saaren väestöstä ei ollut puhetta. Taisi Herzogillekin paljastua vasta paikanpäällä ettei asiat niin yksioikoisia olleet kuin hänen kuulemansa uutinen oli antanut ymmärtää. Kun niitä jututettaviakin useampi kuin yksi löytyi.
Jotakin jytinää tulivuorella oli ollut ennen kuvausryhmän tuloa, sillä vuorelle johtavaa tietä ei autolla päässyt. Runsaasti kiviä sille oli lentänyt.
Dokumentin alkupuolella saivat vuortakin kuvattua, mutta pian se peittyi pilviin. Kertojaääni kertoi "näkymättömästä" uhasta ja miten epätietoisuus, näkemättömyys lisäsi pelkoa.
Noin puolen tunnin mittainen dokumentti on. Näkyy olevan Youtubessa kolmeen osaan pätkittynä.
Olen ahkerasti tähän asti käynyt seuraamassa Herzog-sarjaa, ja ajattelin tähän jatkoksi kommentoida näkemiäni.
LEKTIONEN DER FINSTERNIS (1991-92)
Herzog on jälleen maailman vaarallisimmissa paikoissa, Irakissa sodan jälkeen. Dokumentti alkaa lyhyillä kuvilla ennen sotaa ja pommituksista. Varsinaiseen aiheeseen päästään kolmannessa osassa. Herzog kameramiesten kanssa kiertää autolla ja helikopterilla aavikkoseutuja, kuvaten tuhoa. Kertojaäänen on varmistettava katsojalle, että maassa ei ole vettä vaan öljyä. Ilmasta otetut kuvat palavista öljylähteistä ja nousevasta savusta ovat vaikuttavia. Palavia lähteitä sammuttavien amerikkalaisten työtä seurataan myös pitkään. Elokuvassa on paljon samaa kuin varhemmassa Fata morganassa, mutta kerronta on tällä kertaa ihmiseltä ihmiselle. Valitettavasti vain joskus toisten ihmisten teot tuntuvat siltä kuin he olisivat ulkoavaruudesta. Ei voi ymmärtää.
WODAABE – DIE HIRTEN DER SONNE (1989)
Saharassa Sahelin alueella kulkevilla wobaade-paimentolaisilla on omat perinteensä. Herzog keskittyy pääasiassa kuvaamaan miesten missikisoja muistuttavaa rituaalia, jossa nuoret naiset valitsevat itselleen puolison. Miehet pynttäytyvät ja laittautuvat, naiset vähäeleisesti ilmoittavat halunsa. Länsimaiset sukupuoliroolit ovat päälaellaan, mutta samanlaisia kysymyksiä toisiinsa tutustuvat nuoret mielessään pyörittelevät.
GLOCKEN AUS DER TIEFE (1993)
Herzog kiertelee Etelä-Siperiassa tapaamassa erilaisia uskonnollisia johtajia ja vaikuttajia. On perinteisiä shamaaneja ja amerikasta vaikutteita saaneita tv-evankelistatyyppisiä manaajia. Herzogin pysähtyy lopulta myyttisen, kadonneen Kiteschin äärelle. Tarinan mukaan kaupunki upposi erääseen järveen. Alkutalvesta, pakkasten tehtyä järven päälle ohuen, läpinäkyvän jään pyhiinvaeltajat tulevat etsimään edes pientä havaintoa Kateschin katoista. Ohut jää halkeilee ja paukkuu, mutta miehet makaavat mahallaan, tuijottaen syvyyksiin.
WHEEL OF TIME (2002-03)
Herzog ryhmineen on buddhalaisten pyhien riittien ikuistajana. Kalachakra-initiaatioriitissä kunnioitetaan Kailas-vuorta, useamman idän uskonnon pyhää paikkaa. Herzog kuvaa Dalai Laman johtamaa vuotuisjuhlaa Intiassa ja Itävallassa. Lisäksi käydään itse vuoren luona. Kertojaääni sanoo elokuvan tavoitteena olevan kulttuurien keskinäisen ymmärryksen lisäämisen. Tässä Herzog onnistuukin kuvaamalla Intiassa suurta uskonnollista juhlaa monipuolisesti. Erilaisin keinoin paikalle saapuvien pyhiinvaeltajien ja seremonioiden lisäksi kamerat käyvät kuvaamassa miten suuret munkkimäärät syötetään ja juotetaan.
HOW MUCH WOOD WOULD A WOODCHUCK CHUCK (1976)
Herzog kameroineen on karjahuutokauppameklareiden 13. maailmanmestaruuskisoissa Pennsylvaniassa Yhdysvalloissa. Karjakauppiaat ovat tunnettuja pikapuhumisesta, Herzog kertoo kuulevansa nopeassa korotusten, numeroiden luettelemisessa uskonnollisen mantran. Dokumentin alussa haastatellaan kärkisijoille rankattuja, nimi tulee maailmanmestarin harjoittelulauseesta. Kisojen järjestelyissä on mukana amisheja, joita Herzog yrittää jututtaa saksaksi. Mutta yhteistä kieltä ei enää ole.
HUIE'S PREDIGT (1980)
Brooklynissa seurakuntaa kaitsevan Pastori Huien jumalanpalveluksen alkusaarna. Kuoro ja Huie astelevat alttarille, ja pastori aloittaa soulahtavan ja kiihtyvän todistuksensa Jumalasta. Tätä kestää 40 minuuttia 42 minuuttisesta dokumentista. Herzog ei anna katsojalle samaa orgastista huipennusta jonka kirkossaolijat saavat vaan vie kameransa kuvaamaan lähistön autioituneita ja ränsistyneitä kortteleita.
GOD'S ANGRY MAN (1980)
Yritys löytää ihminen rahaa keräävästä tv-saarnaaja Eugene Scottista. Herzog jututtaa vanhempia ja Scottia itseään, mutta julkisen kuvan taakse ei pääse.
MASSNAHMEN GEGEN FANATIKER (1969)
Absurdi kaksitoistaminuuttinen raviurheilun ympärillä pyörivistä fanaatikoista, joista kukin uskoo pitävänsä fanaatikot poissa raviurheilusta.
DIE BEISPIELLOSE VERTEIDIGUNG DER FESTUNG DEUTSCHKREUTZ (1966)
Peltoaukean keskellä on hylätty Deutschkreutzin linnake, jota yllättäen saapuu puolustamaan neljä nuorta miestä. Yllätyspuolustukseen ei kuitenkaan ilmesty vihollista. Lyhärin selostaja päästää pari kertaa uskottavimman hullunnaurun jonka elokuvissa olen kuullut.
ECHOS AUS EINEM DÜSTEREN REICH (1990)
Toimittaja Michael Goldsmith lähestyi Herzogia kirjeitse, ja ehdotti dokumentin aiheeksi Keski-Afrikan keisari Bokassa I:n julmuuksia. Goldsmith itse oli ollut kuukauden vangittuna Keski-Afrikassa Bokassa kruunajaisten jälkeen. Herzog tarttuu aiheeseen ja Goldsmith jututtaa keisarin sukulaisia ja presidentti Dackoa. Dokumentissa vieraillaan myös tapahtumapaikoilla ja Bokassan entisessä, autioituneessa palatsissa. Loppukuva (häkissä oleva tupakoiva simpanssi) tyrmistyttää Goldsmithin. Vastaavia yhteydenottoja Herzog on tuskin saanut tämän dokumentin esittämisen jälkeen.
DIE GROSSE EKSTASE DES BILDSCHNITZERS STEINER (1974)
Vuonna 1973 sveitsiläinen Walter Steiner teki mäkihypyn uuden pituusennätyksen, 179 metriä. Herzog kiinnostui Steinerista, ja lähti kuvaamaan Planican vuoden 1974 kisoja. Pääosassa on Steinerin suksilla lentämisen tyyli ja lajin vaarallisuuus. Steiner hyppää oman henkensä uhalla, kaatuu harjoituskierroksella, mutta voittaa varsinaisen kisan ylivoimaisesti vaikka lähtee hyppyihinsä lavaa muita alempaa. Lyhyesti esitellään myös Steinerin puuveistoksia, mistä titteli hyppääjälle dokumentin nimeen.
GASHERBRUM – DER LEUCHTENDE BERG (1984)
Herzog seuraa Reinhold Messnerin ja Hans Kammerlanderin vuorikiipeämistä Himalajalla kahdelle Gasherbrumin massiivin huipulle (nykyisin K4 ja K5). Messner on idean isä, ja hänen motiivinsa vuorenvalloitukseen paljastuu koskettavasti perusleirissä.
THE WHITE DIAMOND (2004)
Ilmailun pioneerit uhmasivat kuolemaa kokeiluillaan päästä taivaalle linnun lailla lentämään. Vaikka lentoliikenteestä on tullut arkipäiväistä, pioneereja on edelleen. Herzog matkasi lontoolaisen ilmailuinsinööri Graham Dorringtonin kanssa Guyanan sademetsiin luonnonkauniille Kaieteurin vesiputoukselle. Dorrington on kehitellyt pientä, helposti ohjattavaa zeppeliiniä. Sillä päästäänkin lentämään, pioneerihengessä. Dorringtonia vaivaa edelleen yksitoista vuotta aiemmin tapahtunut kuolemaan johtanut onnettomuus, nyt hän pääsi "takaisin pyörän selkään". Kuitenkin, linnut ovat lentämisen taidossa edelleenkin ihmistä parempia.
Lähetä kommentti