Blacksad on espanjalaisten Juan Diaz Canalesin ja Juanjo Guarnidon luoma sarjakuvadekkari, joka seikkailee 1950-luvun Yhdysvalloissa. Ajallisesti seikkailut saavat kuitenkin sävytystä tuoreemmista ajoista ja tulevaisuuden kuvista, huomaan lukeneeni sarjan kolmannen, Valkoisen valtakunnan, dystopiana. Sellainenhan McCarthyn aikojen palaaminen totta tosiaan olisi.
Viime vuonna ilmestynyt neljäs, Hiljainen helvetti (Arktinen banaani 2010), vie lukijat jälleen uuteen ympäristöön. Levypomo Faust Lachapelle kutsuu yksityisetsivän New Orleansiin selvittelemään suosikkiartistinsa katoamista. Mukana seuraa aikaisemmista seikkailuista tuttu What's Newsin toimittaja Weekly.
Tarina on sukellus värikkään kaupungin värikkäisiin kulttuurivaikutteisiin. Toimeksiantaja Lachapelle on vakuuttunut voodoon parantavista vaikutuksista, hänen ammattinsa kautta jazz-kuppilat ja -piirit. Ja karnevaalit ovat tietenkin juuri vierailun aikaan.
New Orleans ja jazz esittäytyy tutuin stereotypioin. Mutta on käsikirjoittaja Guarnido löytänyt yhteen kuluneimmista uuden näkökulman, jolle tarina rakentuu.
Kyseessä on kreolikieltä, gullahia puhuvista jokivarren maalaisjunteista. Angloamerikkalainen populaarijulkisuus on esimerkiksi Syvän joen (Yhdysvallat 1972) ja Simpsonien Cletus Spucklerin perheen kautta kuvannut eristäytyneitä kyliä sisäsiittoisiksi. Tautisen geenisekasikiön malli lienee viety pisimmälle Salaisissa kansioissa.
Uusi selitys suiston kylien - tai ainakin yhden kylän - perimänheikentymiin voi myös olla historiallisesti totta.
Blacksad syventyy toimeksiantoonsa kirjaimellisesti pohjamutia myöten. Asiakin selvitetään perin juurin, eikä ratkaista vain asiakkaan antamaa tehtävää. Kehyskin ottaa askeleita eteenpäin ja koukuttaa odottamaan seuraavia seikkailuja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti