torstai 2. kesäkuuta 2011

Onko arvonlisäverossa korottamisvaraa?


Mainostenjakaja kolautti puolen päivän aikoihin postiluukusta Verkkokauppa.comin Extra! Extra! tuotekuvaston. Kansilehdellä mainostettiin muun muassa Ecolight Solar Garden Light -pihavalaisinpakettia. Aurinkopaneelilla toimivaa valaisinta suositeltiin paikkoihin, jossa ei ole vedetty sähköjohtoja, saattaisipa olla sopiva sähkölaskun pienentäjä muihinkin paikkoihin.

Tuote-esittelyssä ei kuitenkaan tekniset tiedot kiinnittäneet erityiseen huomioon, vaan myyntipaikka. "Tähän hintaan vain toimitettuna Ahvenanmaalta! Hinta sis. kuljetuksen." ja "Tähän ALV 0% hintaan vain postimyynnistä Ahvenanmaalta, ei myymälästä."

Illan uutiset hallitusneuvottelujen kariutumisesta arvonlisäveroon tekivät havainnosta kertomisen arvoisen.

Jo pitkäänhän on pienten piirien, etenkin enemmän netistä ostavien kesken jo tiedetty, että EU:n sisältä kaikenlaisilta Kanaalisaarilta ja myös Ahvenanmaalta tilatut tavarat ovat hieman halvempia kuin suuremmista kaupankeskuksista.

Joissakin nettikaupoissa muistetaan muistuttaa, ettei sisällä vähennettävää arvonlisäveroa. Mistäpä yksityinen ostaja niitä vähentelisikään.

On Valtiovarainministeriössäkin huomattu lisääntynyt kauppa EU:n verorajojen ulkopuolelta (siis mm. Kanaalisaarilta ja Ahvenanmaalta), tullittomana tuotavien tavaroiden arvoa on päätetty laskea heti vuonna 2012 (vai oliko se 2013).

Verkkokaupan mainos kotiinkannettu mainos taatusti lisää tietoisuutta tällaiseen arvonlisäverottomaan ostamiseen.

Alkoholiverojen korottamisesta puhuttaessa aina muistutetaan, että korottaminen ei lisäisi valtion tuloja, koska useampi kävisi viinaostoksilla Virossa.

Tilanne taitaa olla arvonlisäveron kanssa samanlainen.

Jos veroa korotetaan, valtion tulot eivät kasva. Ihmiset alkavat tilata tavaroita yhä enenevässä määrin Ahvenanmaalta.

Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset