sunnuntai 12. kesäkuuta 2011

Unohda E10, tankkaa vettä!


Raportoin toistamiseen Magneettimedian kertomista tulevaisuuden energiaratkaisuista. Eilen jaetussa ensiviikon numerossa oli pieni kahden palstan juttu vedellä kulkevasta autosta. Eihän tämä ole ihan yhtä suuri uutinen kuin aikaisemmin referoimani Joka kodin ydinvoimala, mutta helpotus kuitenkin autoilevien polttoainekuluihin.

Magneettimediassa kerrotaan Japanin Osakassa toimivasta Genepax-yhtiöstä, joka on esitellyt pelkällä vedelle kulkevan ekoauton. Autossa on WES-generaattori, joka erottaa auton tankkiin kaadetusta vedestä vedyn ja sen voimalla vie autoa eteenpäin.

Tankkiin kaadettavaksi kelpaa niin sooda-, hana- tai merivesi. Ainoastaan autiomaissa liikkuvien siis kannattaa huolestua tankin valon alkaessa näyttää punaista. Testeissä Reva-merkkiseen pienautoon asennettu generaattori kuljetti litralla vettä menopeliä tunnin verran 50 km/h nopeudella.

Tässä kohtaa juttua on virhe. Tarkistin netistä Genepaxin nettisivuilta, että auto kulki 50 mailia tunnissa, siis noin 80 km/h.

Eikä tämä Genepaxin vesiautojuttu verkossa seilaamalla yhtä koukuttavaksi osoittaudu kuin Rossin E-Cat fuusiovoimala.

Wikipedian mukaan Genepax oli esitellyt Reva-kokeet julkisuudessa jo vuonna 2008. Tuotantoon moottori tai auto ei edennyt, yhtiön verkkosivutkin suljettiin seuraavana vuonna. Yhtiön mukaan syynä oli se, että tuotekehitys oli niin kallista ettei rahaa verkkosivujen ylläpitoon riittänyt.

Nyt siis yhtiö on sivunsa avannut uudelleen, ja mopoautomallin sijasta esittelee kuvan mukaista urheiluautoa. Lisäksi sivuilla on 97 dollarin hintaan useita erilaisia laitteita, joilla voi pienentää tavallisen polttomoottoriauton bensankulutusta.


Vedellä kulkeva auto on teknisten huijausten historiassa kehitetty lukuisia kertoja. Ensimmäiset ovat ilmeisesti 1930-luvulta, tuolloinhan riippuvuus fossiilisesta polttoaineesta alkoi olla jo suuri.

4 kommenttia:

aleksis salusjärvi kirjoitti...

Hahaa, loistavaa. Mietin, että pitäisiköhän tällaiseen moottoriin rakentaa itsetuhomekanismi. Jos käy vaikka niin huonosti, että kuljettaja ajaa mereen, ei kulkuväline pysähdy ennen kuin kaikki vesi ympäriltä on palanut pois.

Reijo Valta kirjoitti...

Uusi tekniikka tuo uudet ympäristöuhat. Ehdottoman tarpeellinen olisi tuollainen itsetuho. :)

Riku Riemu kirjoitti...

Tässä on ainekset myös johonkin mullistavaan ja kauan haikailtuun, joskus pilkattuunkin: - Ikiliikkujaan!

Polttoainetankkiin tiivistyvä vesi on tähän mennessä ollut joskus jopa harmi, tämä avaa aivan uusia näkökulmia: tiivistymistä on pyrittävä edistämään niin, että lopulta tankkiin itsestään muodostuva vesi riittää kuljettamiseen!

Nobel?

Reijo Valta kirjoitti...

Aamukasteella pääsisi lyhyet työmatkat... Sadepäiviksi voisi ajoittaa pidemmät reissut...

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset