 |
| Kuva: Stefan Berndtsson. |
Netissä on väitelty erään mekon väristä. Juttu on laajentunut värien näkemisen subjektiivisuuteen ja värikäsitteiden muuttumiseen aikojen saatossa. Antiikin aikojen purppuran väriä ei tiedetä, tämä on vanhastaan tuttua, mutta nykyisin tunnetun sinisen syntymisen ajoittaminen 1800-luvulle on uutta.
Brittien mukaan antiikin aikoina siniselle ei ollut omaa sanaa. Roomalaisten ja kreikkalaisten lisäksi sininen puuttuu monilta muilta varhaisilta kansoilta. Kalevalassa sininen mainitaan kolmessa eri runossa. Eepokseen sana on siirtynyt Lönnrotin keräämistä runoista.
14. runo, 169-170
metsä haiskahti me'elle,
simalle salo sininen,
32. runo, 487-488
"Lepy, lehto, kostu, korpi,
lempeä, salo sininen!
41. runo, 245-250
Kuuli tuon sininen sotka,
niin tuli sininen sotka.
Sanoi vanha Väinämöinen:
"Use'in, sininen sotka,
suullasi sukelteleihet,
ve'essä vilotteleihet
Käyttöyhteyden perusteella voisi ajatella, että sinisellä on tarkoitettu jotakin muuta kuin nykyisin. Sinisistä metsistä puhujaa ei taidettaisi täysin vakavasti ottaa. Korvesta tai salosta puhuttaessa paremminkin mieleen tulee tummanvihreä.
Kalevalaisen maailman synnyttäjä oli sotka. Nykyisin uskotaan vesilinnulla tarkoitetun telkkää (kuva yllä). Telkäksi tätä lintua on alettu kutsua 1900-luvulla. "Sinisen sotkan" päässä ja kaulassa välkähtää jokin väri. Vihreältä se silmissäni näyttää.
Vaikka sana on suomessa ollut, sillä on ollut eri sisältö.
* Sininen. Coloria.net
.jpg){kind=link}
2 kommenttia:
Kalevalan väreistä kirjoittelin oman tekstini vuonna 2012. Siinä viitaten Nykysuomen sanakirjan pieneen etymomologiaan totean "Ristiriidan ratkaisemiseksi artikkeli olettaa mahdolliseksi, että 'musta' on syrjäyttänyt vanhemman tummaa merkitsevän sanan. Tämä voi olla sininen, sillä tunnemme synonyymiparin mustelma=sinelmä."
Kiitos Kaisa, jos olisin muistanut tuon kirjoituksen, niin olisin siihen linkannut.
Mutta tämä kirjoitus siis siksi, että Kalevalassa tunnetaan sininen väriä merkitsevänä sanana.
Lähetä kommentti