Raassinan Kalevala on strippisarjakuvaa. Tutut hahmot seikkailevat humoristisissa kolmen ruudun pätkissä. Päähahmona on Väinämöinen.
Vuosi sitten sama kustantaja julkaisi Kalevalan päivänä kokoelman Petri Hiltusen Väinämöis-strippeja otsikolla Väinämöinen - tietäjä tien päällä (Arktinen banaani 2014). Loppuvuodesta tuli toinenkin kokoelma. Alkujaan Hiltusen Väinämöinen seikkaili Suomen kuvalehdessa vuodesta 1999 alkaen.
Kalevala on taipunut sarjakuvamuotoon useasti ennen näitäkin. Kristian Huitulan Kalevala (ensimmäinen versio julkaistiin 1998) on käännetty englanniksi ja venäjäksi. Huitula sai sarjakuvastaan Kalevalaseuran tunnustuspalkinnon. Gene Kurkijärven cyberpunk-Kullervo on seikkaillut 1990-luvulta saakka, albumina Kullervon julkaisi Like 2009.
Kotimaisen kalevalaisen sarjakuvaperinteen taisi aloittaa Veli-Pekka Alareen (1946-1981) vuosina 1972-1981 ilmestynyt Pekko. Tosin jo 1939 Raul Roine ja Aarne Nopsanen tekivät ensimmäiseen Antti Puuhaara-albumiin tarinan vierailusta Louhen luona. Muutoin albumien sarjakuvat perustuivat kansansatuihin.
1980-luvulla Ursula Niemistön kunnianhimoinen Kalevala-sarjakuva ilmestyi parhaillaan 14 sanomalehdessä Suomessa ja Ruotsissa. Niemistön alkuperäiselle uskollinen tarina venyi yli kolmen sadan sivun mittaiseksi. Samalla vuosikymmenellä Ensio Aalto teki Porttiin skifiä ja Kalevalaa yhdisteleviä juttuja.
Suomalainen mytologia on innostanut ulkomaisiakin tekijöitä. Mike Royer teki 1970-luvulla sarjakuvan Annikista, se julkaistiin suomeksikin Jymyssä (5/74). Hunt Emerson aloitti tekemään sarjakuvaa Kalevalasta, mutta hänen työnsä jäi kesken yhdeksänteen sivuun.
Jos Mauri Kunnaksen Koirien Kalevalaa ei lasketa, niin tunnetuin kalevalainen sarjakuva on Don Rosan Sammon salaisuus. Nämä molemmat lienevät tuttuja.
Kalevalaa ei tosiaankaan ole kaluttu loppuun. Raassinan uutuus on tervetullut, samoin muut uudet tulkinnat. Ne pitävät perinnettä elävänä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti