torstai 5. maaliskuuta 2015

Taloudellisista ilmiöistä


Olen pitänyt tapanani esitellä uusia ja mielenkiintoisia blogeja. Taitaa edellisen esittelystä olla vierähtänyt jo tovi aikaa. En ole ihan varma johtuuko se omasta urautumisesta vaiko blogimaailman hiljentymisestä. Uusi, mielenkiintoinen blogi on kuitenkin osoitus siitä, että tällainen kirjoitusalusta ei ole aivan kuolemassa.

Helsingin yliopiston taloushistorian professori Sakari Heikkinen on aloittanut viime marraskuussa pitämään Taloutta ja historiaa -nimistä blogia. Heikkinen yhdistelee mennyttä ja nykyistä kiintoisasti. Uusimmassa kirjoituksessa Ensimmäisenä kiellettiin hevosten vienti päädytään ajatukseen, että Suomi juhliessaan satavuotista itsenäisyyttään saattaa "juhlia" myös tilastohistoriansa pisintä lamaa.

Ensimmäinen maailmansodan alkaminen aiheutti Suomessa laman, josta noustiin ylös vasta vuonna 1922. Jo sodan uhka johti viennin pienenemiseen ja rajoittamiseen, ensimmäisenä kiellettiin hevosten vienti. Omissa tutkimuksissa tämä on tullut tutuksi. Hevosten vienti kiellettiin, koska emämaan armeijan arveltiin tarvitsevan niitä. Sitten poliisit ja kruununvoudit tekivät tarkat kirjaukset kaikista maassa olevista hevosista. Suomalaiset hevoset ottivat osaa maailmansotaan miehiä laajemmin.

Heikkinen tuntuu olevan julkisesta velasta samaa mieltä kuin yhä laajeneva tutkijoiden joukko. Suomella ja Euroopalla on suhdanneongelma. Siitä ei selvitä presidentti Niinistön tarjoilemalla yksinkertaistuksella, jonka mukaan menot on sovitettava tuloihin. Suomessa tuotantokapasiteetti on vajaakäytössä. Jos olisi kysyntää, vienti vetäisi ja tuotantokoneisto saataisi hyödynnetyksi, niin velkaongelma katoaisi melkein itsestään.

Velanottoon liittyvällä suomalaisten Kreikan tien pelottelulla ei ole todellisuudessa vastinetta. Kreikalla ja Suomella ei ollut samantapaista taloudellista asemaa ennen lamaa, sen alkaessa tai nyttenkään. Kreikan esilläpitäminen ei ole asiallista talouspoliittista keskustelua.

Heikkinen kirjoittaa blogiaan pari kertaa kuukaudessa.


* Taloutta ja historiaa

Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset