sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Monotron, hoivaharjoituksia ja Pussisen akka


Huutomerkin Musteklubit ovat Oulussa vakiinnuttaneet paikkansa ja löytäneet yleisönsä tuottaja Kari Miettusen huomassa. Eilen Tuban ravintolasalissa oli vain pari ihmistä viittä minuuttia ennen ilmoitettua ohjelman alkamista, mutta varttia myöhemmin pöydät alkoivat olla jo täydet.


Ensimmäisenä Timo Harju luki otteita tuoreesta teoksestaan Kaikenhymyiset (ntamo 2015). Kirja jakautuu kolmeen osastoon ja Harju yleisöäänestyksen perusteella päätyi lukemaan hoivarunoja, "hoivaharjoituksia". Runojen avoin ja intiimi tunnelma tiivistyi viimeiseksi luettuun tekijän kuopukselle omistettuun perherunoon.


J. H. Erkon kirjoituskilpailun tänä vuonna voittanut Marko Heikkinen oli ensikertalainen lavalla. Musteklubi on suotuisa paikka debyytille. Heikkisen tekstit olisivat sulattaneet kyllä kyynisemmänkin yleisön. Useat runoissa esitetyt tosi-tv-formaatit olivat erityisesti kuulijoiden mieleen.


Hiljan Keski-Pohjanmaan kulttuuripalkinnon saanut Keke Lammassaari esitti monologina Pentti Haanpään novellin Pussisen akka. Tuo muorien muorin ylistys on varmasti saanut suopean vastaanoton vanhainkodeissa joissa Lammassaari on sitä käynyt esittämässä. Toimi se ravintolassakin.


Kirjanjulkistamiskiertueella ollut Outi-Illuusia Lilja esiintyi säestäjänsä Kasperin kanssa. Sanoissa ja äänimaisemassa oli unenomaista maagisuutta. Monotron sopi mainiosti esityksen taustalle. Värillisten ihmisten (ntamo 2015) runojen lisäksi kuultiin muutamia muita. Lilja toivoi esityksen alussa pääsevänsä myös Rovaniemelle kiertueellaan. Sikäläisten tapahtumanjärjestäjien kannattaisi tarttua haluun.


Jos yleisö tuntee Miettusen klubit, niin Miettunen tuntee yleisönsä. Varsinaisen ohjelman välipaloina kuultiin kahteenkin otteeseen hauen laulua kun tuottaja nakitti kuulijoiksi paikalle tulleita lavalle. Näin Miettunen sai lanseerattua myös runomiesburleskin.


Kuten vanhan kansan iltamissa ikään, ilta päättyi musisointiin. Siitä vastasivat Lokit.

Musteklubit jatkuvat ensivuonna. Tapahtumia voi seurata esimerkiksi Huutomerkin nettisivuilta.



* Huutomerkki


Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset