Eilen illalla Villa Kivessä vietettiin Kari Aronpuron 70-vuotisjuhlia. Koska kyse on runoilijasta, niin juhlintaan kuuluivat kirjat. Tilaisuudessa julkistettiin uusi kokoelma Kihisevä tyhjä (ntamo 2010) ja Vesa Haapalan toimittama kokoomateos Retro 1964-2008 (ntamo 2010). Jälkimmäinen on jättimäinen 726-sivuinen opus.
Juhlakalu esitti runojaan Op:l bastardsin säestyksellä.
Ennen sitä Aronpuro valaisi muutamia ilmassa pyöriviä kysymyksiä. Miksi Helsingissä? Koska kustantaja on ja ovat olleet helsinkiläisiä. Aronpuro herkutteli ajatuksella, miten hän on siirtynyt Simonkadulta (Kirjayhtymän konttori) Mannerheimintielle (ntamon teoksia julkaiseva Kirja kerrallaan).
Miksi kustantajan vaihdos? Tammessa ei oltu halukkaita tekemään kokoomateosta 70-vuotispäiville. Asiasta kuullut Leevi Lehto teki tarjouksen julkaista kolme teosta (retro, kihisevä tyhjä, käännöskokoelma) johon Aronpuro tarttui samalta istumalta. Suurempaa dramatiikkaa ei vaihdokseen liittynyt, ja välit säilyivät suuntaan ja toiseen.
Villa Kiven juhlasali oli täynnänsä.
2 kommenttia:
Kauan, kauan sitten Tampereella satuin kollegojen kanssa miestenhuoneen kourulle samaan aikaan kuin Aronpuro. Koska kysymyksessä oli tuttu mies, alkoivat kaverit veistellä: "Katsokaa, runoilija kusee!" Aronpuron pinna venyi jonkun aikaa, muttei kovin kauan.
Runoilijoiden tekemiset tuntuvat ihmisissä tunteita, vaikka lauseita papereille ei laitettaisikaan.
Tuolloin syntymäpäivien tienoilla kävelin Kallion linjoilla, aurinko oli laskemassa. Erään katselijan, minun, auringon, heijastuvien varjojen ja Kallion katujen asemat olivat sattuneet ensin mainitun katselijan mielestä niin mainiosti, että kahden jälkeen yöllä hän tuli kertomaan asiasta.
Näky oli ollut hänestä vaikuttava, ja monta tuntia myöhemmin antamassaan palautteessa katselija harmitteli ettei ollut ihastustaan välittömästi ilmaissut.
Kehuistahan ihminen on aina tyytyväinen, olin tyytyväinen, että kävelyreittini valinta oli ilahduttanut.
Lähetä kommentti