keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Paavi Johannes Paavali I



Tänään 1912 syntyi Albino Luciani, jonka maailma oppi myöhemmin tuntemaan paavi Johannes Paavali I:nä. Virallisten tilastojen mukaan Johannes Paavali I oli paavi vuonna 1978 34 päivän ajan. Vaikka hän ei virkatoimillaan ehtinyt muuttaa katolista kirkkoa juuri ollenkaan, hän uudisti paaviutta kahdella tavalla: hän oli ensimmäinen paavi, jolla oli kaksiosainen nimi ja ensimmäinen, joka otti viralliseen nimeensä määreen "ensimmäinen".

Eilen uutiset kertoivat, että tänään Vatikaaniin toimitetaan kardinaali Enrico dal Covolon raportti, jossa todetaan Johannes Paavali I:n kuolleen sydänkohtaukseen. Sinänsä tässä ei ole mitään uutta, samoin kerrottiin vuonna 1978. Tutkimukset kuolinsyystä aloitettiin sitkeiden salamurhahuhujen kumoamiseksi.

1980-luvun alkupuolella David Yallop julkaisi kirjan In God's Name (Bantam 1984). Jo teoksen alaotsikossa Johannes Paavalin kuoleman väitettiin olleen murha. Yallop kehittelee teoriaa, että uudesta, Vatikaanin normaalien valtapiirien ulkopuolelta tulevasta paavista piti päästä eroon etteivät Vatikaanin pankin rahasotkut paljastuisi.

Yallopin teoriat olisivat luultavasti hautautuneet ja unohtuneet jolleivat Kummisetä III -elokuvan käsikirjoittajat olisi hyödyntäneet niitä vuonna 1990 teattereihin tulleessa filmissä. Corleonen perhe pyrki kirkon suojissa eroon mafiasuhteistaan ja -maineestaan kirkon osin omistaman kiinteistösijoitusfirman avulla. Corleone ei tiennyt pankin virkailijoiden tekemästä kuprusta, jota peitellääkseen he myrkyttivät uuden, vastavalitun paavin.

Yallopin teoriat synnytti Banco Ambrosianon konkurssiin johtanut valtavan vajeen paljastuminen vuonna 1982. Alkujaan Milanossa 1800-luvun lopulla perustetun pankin omisti suurimmaksi osaksi kirkko, joka lopulta menetti neljännesbiljoonan pankin alasajossa. Pankin johtaja Roberto Calvi murhattiin, ja jupakkaa puitiin 1990-luvun lopulle saakka eri oikeusistuimissa. Yallopin vahvin argumentti paavin murhaamiselle on se, että Italian keskuspankki havaitsi Banco Ambrosianon varojen ja vastuiden epäsuhdan jo vuonna 1978.

Italian poliittista kulttuuria tuntevia ei yllättäne, että Ambrosianon jupakkaan osallisia olivat useat poliitikot, pääministeriä myöten. Talouselämä luultavasti kulki omia polkujaan paaveista huolimatta ja välittämättä.

Johannes Paavali I ei virkaiältään päässyt edes lyhyimmän aikaa paavina olleiden kärkikymmenikköön. Lyhyimmän ajan paavina on ollut Urbanus VII, 13 kalenteripäivää vuonna 1590.



Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset