Vanhoja lehtiä lukiessa herää ajatuksia avioliittokäytännöistä menneinä aikoina. Anneli ajatuksissaan pohti omistusoikeutta 1900-luvun alussa. Itse olen pohtinut kuka sai vihkiä ja millä perusteella. Taustalla on ensimmäisen eduskunnan kansanedustaja Sandra Reinholdssonin ja piiriagitaattori Juho Kustaa Lehtisen touko-kesäkuussa 1907 solmima avioliitto.
Avioliitto oli pääasiallisesti kirkollinen toimitus. Luterilaiset ja ortodoksit vihkivät valtionkirkot, juutalaiset ja islamilaiset omat uskontokunnat. Viaporin ja Viipurin imaamien toimitus- eli metrikkakirjat 1851-1914 on Harry Halén julkaissut (Unholan aitta 7, 1996).
1900-luvun alussa eri piireissä oli halua uusia avioliittolakia niin, että siviiliavioliitto eli siviilivihkiminen tulisi mahdolliseksi. Asiasta oli käyty sanomalehdissä väittelyä, ongelmana vaikuttaisi olleen etenkin avioliittokelpoisuuden selvittäminen. Mahdolliseksi siviilivihkiminen tuli 1917, koko avioliittolaki uusittiin 1929.
Ihmissuhteisiin liittyvä politiikan tekeminen on usein käytännöllisiä tekoja. Niin oli 1900-luvun alussakin. Sandra Reinholdsson (1873-1954) ja Juho Kustaa Lehtinen (1883-1937) näyttivät käytännön esimerkillä, että siviilivihkiminen onnistui vanhan, vuodelta 1734 voimassaolleen naimakaaren mukaisestikin.
Lahti-lehteen kolumnoinut Nyyrikki kauhisteli taustoja seuraavasti:
Ja lehdistä luin uutisen, että eduskunnan jäsen Sandra Reinholdsson on Helsingin raastuvanoikeudessa naimakaaren 3 luvun 9 pykälän mukaan julistuttanut Juho Kustaa Lehtisen aviopuolisokseen. Siis hänkin on tullut naimisiin tuolla »nykyään ei enää niin tavattomalla tavalla.»
Tuo kysymyksessä oleva lainpykälä, jota sosialistit näyttävät ruvenneen noudattamaan enemmän kuin mitään muuta pykälää, kuuluu: »Jos mies makaa morsiamensa, niin on se avioliitto, joka on vihkimisellä päätettävä, joko kihlaus on tehty ehdoilla tai ehdoitta, vaikka niitä ehtoja ei olisikaan täytetty. Jos mies karttaa vihkimistä ja pysyy vastahakoisena, julistettakoon nainen hänen aviovaimoksensa — —.»
Herrat ne ovat sosialisteille tuonkin lainpaikan opettaneet. Muistan, että herraspari se oli, joka sanomalehtien suurella ylistyksellä noin avioliittonsa muodosti. Ja nyt on sosialisteilla, Matti Kurikasta ja eduskunnan jäsenistä lähtien tuo lakipykälä vihkimäkaavana ja raastuvanoikeus »vihkimyksen» toimittajana. Todistajatkin ovat läsnä toista tarkoitusta varten kuin todistajat kirkollisessa vihkimisessä. Tietysti sosialistit eivät ole sellaisia »fariseuksia,» että käyttäsivät kirkollista vihkimystä. Heillä on uudet muodot, muodot, joita ennen vanhaan katsottiin siveettömiksi. Mutta aika uus on, aatteetkin uudet. . . Eivät häpeä noita uusia muotoja eduskunnan jäsenetkään. (Nyyrikin kirje 75. Lahti no 83 2.6.1907)
Ensimmäinen kirkollista vihkimistä vastaan protestoinut siviiliavioliitto solmittiin syksyllä 1903 Viipurissa. Lokakuussa tieto neiti Elna Selinin ja tohtori Rolf Lagerborgin siviilivihkimisestä Viipurin raastuvanoikeudessa levisi, ja jos Nyyrikkiä on uskominen, niin esimerkkiä noudatettiin. Todellisuudessa tämän vanhan esiaviollista kanssakäymistä kitkevän häpeäpykälän mukaan tuskin suuria määriä aviopareja vihittiin.
Oikeuskäytännön kautta saatiin lopulta lainsäädäntöä muutettua. Tämä helpotti huomattavasti uskonnottomien ja eri uskontokunnista tulevien parien suhteen virallistamista. Sandra ja "Jeesus Kristus" Lehtisen avioliitto oli osa tätä oikeuskäytännön luomista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti