perjantai 4. joulukuuta 2015

Taiteilijoiden ja freelancereiden työttömyysturvaa ollaan poistamassa

Marraskuussa eduskuntaan tuotiin esitys työttömyysturvalain ja työttömyysetuuksien rahoituslain muuttamiseksi. Esitys on kai ajateltu läpihuutojutuksi, koska muutokset on aiottu tulevaksi voimaan jo 1. tammikuuta 2016 lähtien. Sinänsä viattoman oloisiin määritelmien muutoksiin sisältyi kuitenkin laaja ja moniin vaikuttava sosiaaliturva-ansa.

Hallitus on ehdottanut eduskunnalle, että yrittäjäksi määriteltäisiin yrittäjän eläkelain 3 §:n tarkoittama henkilö. Nykyisen määritelmän mukaan yrittäjäksi katsotaan ainoastaan sellainen, joka on velvollinen ottamaan yrittäjäeläke. Muutoksen myötä yrittäjäksi voidaan katsoa kuka tahansa työstään laskuttanut, tuloista riippumatta. Esitykseen sisältyi myös muita salakavalia freelancerit käytännössä työttömyysturvan ulkopuolelle pudottavia muutoksia. Lisäksi esitys lisäisi työnantajien kustannuksia työttömyysvakuutusmaksujen muodossa, vaikka siis nuo maksut eivät tulisi lainkaan työttömäksi jäävän freelancerin hyväksi.

Näyttelijäliitto on aiheesta parahtanut aiheesta. Eilen myös Taideneuvosto yhtyi näyttelijöiden esittämään näkemykseen.

Lain on tarkoitus astua voimaan jo 1.1.2016. Taide- ja kulttuurialan tietoisuuteen lakiesitys tuli kuitenkin vasta viime viikolla yllättävällä tavalla ja koska asia on erittäin tärkeä ja kiireellinen ja koskettaa laajalti koko taidekenttää, Taideneuvosto esittää valmisteluun lisäaikaa.
Lain toteutuessa vaikutukset taidekenttään olisivat todella laajat ja arvaamattomat. Lakiuudistuksen keskeinen ongelma on yrittäjämääritelmässä – jos sitä muutetaan, pitäisi muuttaa myös pää- ja sivutoimen kriteereitä ja niitä koskevaa arviointia.
Suomen Näyttelijäliitto nosti viime viikolla jättämässään lausunnossa lakiuudistuksen keskeiset ongelmakohdat ansiokkaasti esiin. Taideneuvosto yhtyy Näyttelijäliiton lausuntoon.
Nyt valmistellussa lakiesityksessä ei ole toteutunut ministeriöiden välinen tiedonkulku ja yhteistyö toivotulla tavalla ja siksi Taideneuvosto toivookin, että valmistelua jatketaan ja että opetus- ja kulttuuriministeriö otetaan vahvasti mukaan asian valmisteluun.
Hallitus itse arvioi esityksessään, että "muutoksilla ei ole vaikutusta kansalaisten etuuksiin tai heidän maksamiinsa maksuihin".

Hallitusrintama on tässäkin asiassa rakoilemassa. Aamulla ilmestyneessä Kalevassa kansanedustaja ja -taiteilija Mikko Alatalo (kesk.) vaatii hallitusta luopumaan tällaisesta taiteilijoita ja journalisteja sorsivasta uudistuksesta. Alatalon mukaan

nykyistä esitystä ei voi hyväksyä, ellei samalla varmisteta, että työttömänä työnhakijana olevalle mahdollistetaan sivutoiminen yrittäjyys menettämättä palkansaajan asemaa. On myös huolehdittava, ettei sivutoimista yrittäjyyttä tulkita päätoimiseksi.

Hallitus voisi valmistella esityksiään, kuten Ami Lindholm sarjakuvassaan esittää (leike yllä). Nykyinen esitys on niin julma, etten voi uskoa sen syntyneen tarkoituksella. Taas on vain insinöörin päättäväisyydellä yritetty saada Suomi nousuun. Vanhan sanonnan mukaan tie helvettiin on kivetty juuri näin.



1 kommentti:

Reijo Valta kirjoitti...

Valiokunnassa ehdotus ei muuttunut, mutta demarit lisäsivät siihen useita lausumia. Toivottavasti ne eivät jää pelkäksi sanahelinäksi.

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset